Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 15.05.2019

Haloo Helsinki! -yhtyeen musiikkiin perustuva musikaali saa kantaesityksensä vuonna 2020

Haloo Helsinki! -yhtyeen musiikkiin pohjautuva Maailma on tehty meitä varten musikaali saa kantaesityksensä Linnanmäen Peacockissa 6.2.2020. Musikaalin käsikirjoittavat Kiti Kokkonen ja Jenni Pääskysaari.

Esityksen ohjaa kansainvälistä uraa tekevä Samuel Harjanne (mm. Kinky Boots / Helsingin Kaupunginteatteri ja Billy Elliot / Tampereen Työväen Teatteri). Vastaavana kapellimestarina, musiikin sovittajana ja musiikkidramaturgina toimii Eeva Kontu (mm. kapellimestari Kinky Boots ja Myrskyluodon Maija / Helsingin Kaupunginteatteri).

Haloo Helsinki! -yhtyeen musiikkiin perustuva musikaali saa kantaesityksensä vuonna 2020
Haloo Helsinki -yhtye. Kuva: Sony Music

Musikaalin kantava teema on ystävyys ja siihen on poimittu mukaan Haloo Helsinki! -yhtyeen fanien elämän käännekohtia. ”Biiseihimme pohjautuvaa musikaalia on suunniteltu jo pari vuotta. Nyt, kun tämä toteutuu, olemme asiasta todella innoissamme! Pyysimme faneiltamme tarinoita tueksi musikaalin käsikirjoitukseen. Saimme niitä luettavaksi huikean määrän, yhteensä satoja. Ne koskettivat meitä syvästi, joten suurkiitos teille kaikille", kommentoi Haloo Helsinki! -yhtye.

Kiti Kokkoselle ja Jenni Pääskysaarelle yhtyeen musiikki ja ystävyys ovat läheisiä asioita: ”Olemme otettuja ja innoissamme siitä, että saamme käsikirjoittaa juuri tämän musikaalin. Yhdessä kirjoittaminen on ollut ihanaa. Arvomaailmamme ja huumorimme kohtaavat, ja erilaisuutemme on rikkaus. Ystävyys yhdistää meidät kaksi, mutta se voisi kaikkien niin halutessa yhdistää myös koko maailman”, kaksikko toteaa. Ystävykset tekevät ensimmäistä kertaa yhteistyötä käsikirjoittamisen saralla.

Musikaalin esitykset jatkuvat Peacockissa 28.3.2020 saakka. Lipunmyynti alkaa Ticketmasterissa 22.5.2019. Esityksen tuottavat Suomen Komediateatteri ja Vallila Music House.