Hyppää pääsisältöön
Jouni Hakkarainen
/ 22.06.2015

Haastattelussa letkeästä musiikistaan tunnettu Nopsajalka

Yksi suomalaisen reggaen pioneereista vastaili kysymyksiin muun muassa esikuvistaan ja levyostoksistaan.

Nopsajalka aloitti musiikkiuransa 1990-luvun loppupuolella Soul Captain Band -yhtyeessä. Tämän jälkeen hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Jukka Pojan ja Bommitommin kanssa sekä tullut tunnetuksi rap-artisti Junon kanssa Elokuu-yhtyeestä. Vastikään uusimman sooloalbuminsa Mun julkaissut Nopsajalka antoi puhelinhaastattelun Amusalle kesäkuussa.

Nopsajalka haastattelussa 2015
Kuva: Nopsajalka

Mikä on Nopsajalka ja mistä tämä nimi on peräisin?

Ai sä haluat tietää sen... Se on... sellainen vanha intiaaninimi, jonka mä olen saanut.

Ahaa!

Se on myös kysymys, johon saan useimmiten vastata haastatteluissa. [Nauraa.]

Sinulta tuli huhtikuussa ulos albumi Mun ja vuosi sitten maaliskuussa albumi Sun. Mistä tässä konseptissa on kysymys?

Alun perin lähdin tekemään yhtä levyä, mutta se kesti kauan Elokuu- ja muiden hommien vuoksi. Ehdin lopulta tekemään niin paljon materiaalia, että huomasin sen riittävän kahteen levyyn. Muutenkin minusta oli tyylikäs juttu tehdä levyistä kokonaisuuksia, jolloin pystyi jaottelemaan eri fiiliksiä ja pitämään tunnelmaa yllä. Erona levyjen kesken on, että ensin tullut Sun oli intiimimpää musiikillisesti ja lyyrisesti, kun taas Mun on ulospäinsuuntautuneempi ja musiikillisesti reippaampi.

Olet yksi suomalaisen reggae-musiikin pioneereista, mutta ketkä ovat omia esikuviasi?

Olen pitänyt esikuvina sellaisia tyyppejä, jotka enemmänkin kuin soittavat musiikkia, ovat itse musiikkia. Jimi Hendrix, Stevie Wonder ja Bob Marley esimerkiksi. Sellaiset tyypit, jotka tuntuvat elävän ja hengittävän musiikkia ja ovat yhtä instrumenttiensa kanssa.

Nettisivujesi mukaan olet tuottanut, äänittänyt, miksannut, soittanut, säveltänyt ja sanoittanut albumisi pääosin itse. Sinulla taitaa olla musiikki verissä?

Kun aloin yläkouluiässä tekemään musiikkia, ajattelin, että on jo liian myöhäistä. Innostuin kuitenkin niin paljon, että päätin tekeväni tätä aina. Päättäväisyyden avulla opiskelin aika lailla itse kaiken, mitä nytkin tiedän musiikista. Ajattelen siis, että kyse on enemmänkin päättäväisyydestä ja siitä, mihin halua suuntautua eikä niinkään lahjakkuudesta. Kovalla työllä olen oppinut nämä asiat.

Sanoitat paljon itse, joten kuinka paljon tuot omaa elämääsi sanoituksiisi? Onko esimerkiksi Lupaan olla sun -kappale omistettu vaimollesi tai ajatteletko musiikkiasi siltä kannalta?

Se on jotenkin fifti-fifti. Käyttökelpoinen materiaali ja kokemukset omasta elämästä tulee käytettyä. Sanoisin, että kun etsii laulun aiheita, niin kaikki keinot ovat sallittuja. Sitä yrittää aina jostain saada uuden langan. Käytän siis kaiken materiaalin, mistä ikinä se tuleekaan. Yritän olla syrjimättä minkäänlaisia ideoita. Eli varmastikin puolet ja puolet. ”Lupaan olla” on omistettu vaimolleni, kun näin sen laulan, ja siinä on meidän omaa historiaamme myös mukana. Yhtä lailla se on kuitenkin faneilleni ja niille, jotka kuuntelevat musiikkiani, koska minusta tuntuu, että he tarvitsevat sellaisen laulun.

Olit mukana myös Meidän perheen tähdet -ohjelmassa. Millainen kokemus se oli ja miten päädyit mukaan?

Levy-yhtiön kauttahan tuollaiset pyynnöt tulevat tähän suuntaan. Useammanlaisiinkin tv-ohjelmiin ja haastatteluihin on kysytty, ja yritän aina miettiä, mitkä ovat järkeviä ja varsinkin mitkä ovat järkeviä perheen tai lasten kanssa. En muista, minkä maalainen konsepti kyseessä oli, mutta ainakin näytejakso oli brittiläinen. Katsoimme sitä ja se vaikutti todella hauskalta. Kuvauksissakin sai kyllä nauraa koko päivän.

Seuraavaksi pitikin kysyä, että jäikö mikään ohjelmasta nolottamaan niin kuin formaattiin kuului?

[Nauraa.] Ei oikeastaan, se oli ihan terveellistä nauraa itselleen.

Sitten minulla olisi pikakysymyksiä, joihin voit vastata niin kuin tykkäät... Ensimmäinen ostamasi levy?

Hmm... En ole varma, odotas nyt... Kuitenkin REM:n levy. En ole ihan varma.

Viimeisin ostamasi levy?

Odotas kun katson... Viimeksi kun kävin ostoksilla, ostin useamman levyn... Katson levyhyllystä... Ainakin Jimi Hendrixin Electric Ladyland.

Oletko reggae-miehenä koskaan käynyt Jamaikalla?

En ole käynyt.

Onko intohimoja mennä sinne?

Ehkä, mutta maailma on suuri ja muutkin paikat kiinnostavat. Jamaika voisi olla... Niin, no kyllä se kiinnostaa!

Millainen on hyvä lomakohde?

[Naurahtaa.] Millainen on hyvä lomakohde... Jos haluaa ihan lomalomalla olla, niin sellainen, jossa saa olla ihan rauhassa. Mökki on ihan hyvä kohde!

Lempiharrastuksia musiikin lisäksi?

Salibandy.

Kesäkuu, heinäkuu vai Elokuu?

Elokuu!

Entä Elokuu vai sooloura?

Tällä hetkellä sooloura.

Mikä on parasta kesässä?

Lämpö.

Sitten vielä kaksi kysymystä. Vaikutat aika rennolta kaverilta, niin oletko oikeasti niin letkeä?

En, yritän vain kovasti. [Nauraa.] Hampaat irvessä yritän olla rento! Ei vaan, totta kai itsellä on omat vaikeutensa ja hankaluutensa elämässä ja välillä stressaa, mutta ehkä juuri senkin takia sitä yrittää suhtautua rennosti.

Lopuksi vielä, että mitä haluaisit sanoa Suomen kansalle?

Nauttikaa kesästä!