Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 27.06.2022

Haapavesi folkkaa tänä kesänä teemanaan mandoliini ja panostaa ekologiaan

Tulevana torstaina 1.7. käynnistyvä 33. Haapavesi Folk Music Festival on merkittävin kansan- ja maailmanmusiikin tapahtuma Pohjois-Suomessa. Festivaalin tämän vuoden teemasoitin mandoliini on näyttävästi esillä sekä konserteissa että Sauli Heikkilän kirjanjulkistuksessa. Uutta ovat perjantai- ja lauantai-iltojen akustiset jamit, joissa yleisö pääsee osaksi kansanmusiikin alkujuuria, eli todellista musiikin luomaa yhteyttä.

Kuvassa on hämärää sekä violettisävyä ja yleisöä takaapäin sekä valaistusta lavalta.

Kuva: Markus Översti

 

Esiintyjäkaartissa näkyy kotimaisen musiikin monipuolisuus ja tasokkuus, ja myös kansainväliset artistit saapuvat taas muutaman vuoden tauon jälkeen Haapavedelle.

Kotimaisista esiintyjistä Tuuletar on valloittanut festivaalilavoja ympäri maailmaa. Laajaan suosioon on yltänyt myös Vildá, joka tarjoaa helteiseksi ennustettuun festivaaliviikonloppuun kylmiä väreitä Saamenmaan tunturituulien myötä. Ellinoora esittää omasta tuotannostaan folkahtavia versioita ja Litku Klemetti valloittaa kuulijansa heti ensimmäisenä iltana.

Folkkien ulkomaiset vieraat ovat todellisia kansanmusiikin legendoja. Oldtime-artisti, kaksinkertainen Grammy-ehdokas Bruce Molsky palaa Yhdysvalloista Haapavedelle monen vuoden jälkeen. Myös ruotsalainen Väsen Duo on folk-yleisölle tuttu vuosien varrelta.

Tänä vuonna festivaalin tavoitteena on saavuttaa Ekokompassi-ympäristösertifikaatti. Tätä varten on kehitetty muun muassa yhteiskuljetuksia. Ylivieskan ja Haapaveden välillä liikennöi koko tapahtuman ajan festivaalibussi, ja uutuutena on yöbussi Ylivieskaan palaaville. Lisäksi Euroopan kestävin kulttuuripääkaupunki -hankkeen kanssa otetaan kokeiluun sähköinen kimppakyytipalvelu.

Haapavesi Folk Music Festival 30.6.–2.7.2022

https://www.haapavesifolk.com/ohjelma.html