Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 18.09.2023

The Guardiania myöten kiitelty Don Giovanni palaa Kansallisoopperan näyttämölle

Jussi Nikkilän ohjaus W. A. Mozartin Don Giovannista ehti näyttämölle vain kahden esityksen verran keväällä 2020, kun pandemia sulki Oopperatalon. Teos palaa näyttämölle 12 esityksellä 29.9. alkaen.

 

Kuvassa on ihmisiä syömässä pöydän ääressä ja keskellä on kumartuneena paidaton Tuomas Pursio. Muilla on maskeja päässään. Kuvan sävy on harmahtavan tumma.

Kuva: Kansallisooppera

 

Keväällä 2020 vain kaksi kertaa esitetystä Don Giovannista ehdittiin tehdä sekä suoratoisto että tallenne, jotka saivat poikkeuksellista kansainvälistä huomiota, kun teos nousi The Guardianin korona-ajan kotona katsottavien esitysten kriitikoiden valitsemalle listalle. Teos nähdään syys-lokakuussa Kansallisoopperan päänäyttämöllä 12 kertaa ja tallenne on katsottavissa Stage24-palvelussa jo nyt.

Don Giovanni on teatterimaailmasta tunnetun Jussi Nikkilän ensimmäinen oopperaohjaus. Kevään 2020 ensi-illan jälkeen Nikkilä on ohjannut Kansallisoopperalle myös syksyllä 2020 Covid fan tutten ja keväällä 2022 Ihmisen äänen, joita molempia tähditti Karita Mattila.

Oopperanäyttämöllä nähdään lisämausteena kahdeksan tanssijan ensemble, joka yhdistelee liikekielessään mm. nykytanssia, ilma-akrobatiaa ja street dancea. Teoksen koreografiasta vastaa Ima Iduozee, joka palkittiin hiljattain Helsingin vuoden taiteilija -palkinnolla.

”Meidän Don Giovannissamme sekoitetaan rokokoota ja modernia estetiikkaa, joten myös tanssin liikekieli on nykymaailmasta. Jos Mozart eläisi, niin uskon, että hän olisi tästä tanssielementistä hyvin innoissaan”, Nikkilä toteaa. Lisää Nikkilän ajatuksia voi lukea tästä haastattelusta.

Kapellimestareina vuorottelevat Hannu Lintu ja Tarmo Peltokoski. Lavastuksen ja projisoinnit on suunnitellut takis, puvut Erika Turunen, valaistuksen Kalle Ropponen ja taistelukoreografiat Seppo Kumpulainen. Don Giovannin nimiroolissa nähdään Tuomas Pursio ja Donna Annana vuorottelevat Johanna Nylund ja Aurora Marthens. Lisäksi Kansallisoopperan Nuorten laulajien ohjelmaan alkuvuodesta valitut laulajat esiintyvät molemmat Don Giovannissa: Elisaveta Rimkevitch Donna Elvirana ja Iris Candelaria Zerlinana.

Don Giovanni
Uusintaensi-ilta Kansallisoopperassa 29.9., muut esitykset 3.–27.10.