Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 13.08.2019

Zaida Bergrothin elokuva Marian paratiisi ensi-iltaan Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla syyskuussa

Zaida Bergrothin ohjaama draamaelokuva Marian paratiisi saa maailmanensi-iltansa Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla syyskuussa. Suomessa elokuvan ensi-ilta koittaa 4. lokakuuta.

Kuvassa on Maria Åkerblom keskellä ja hän on kävelemässä sinipukuisten, koppalakkisten poliisien saattelema.  Marialla on päällään sininen jakku ja kukallinen puolihame.  Päässään hänellä on valkoinen lierihattu ja kaulassaan valkoinen turkispuuhka.

Pihla Viitala on Maria Åkerblom. Kuva: Sami Kuokkanen

 

Karismaattisesta lahkojohtajasta Maria Åkerblomista ja tämän seuraajista kertova elokuva Marian paratiisi on valittu 5.-15.9. järjestettäville Toronton kansainvälisille elokuvajuhlille osaksi Contemporary World Cinema -ohjelmistoa. Toronton elokuvafestivaalit on yksi maailman suurimmista ja arvostetuimmista tapahtumista elokuva-alalla.

Ohjaaja Zaida Bergrothille kutsu Toronton elokuvajuhlille on jo kolmas, sillä hänen aiemmin ohjaamansa elokuvat Hyvä poika ja Miami valittiin niinikään elokuvajuhlien ohjelmistoon.

”Olen valtavan iloinen ja otettu koko työryhmän, ja erityisesti hienojen näyttelijöiden Pihla Viitalan, Satu Tuuli Karhun ja Saga Sarkolan puolesta. On suuri kunnia saada maailman ensi-ilta Toronton elokuvajuhlille", sanoo ohjaaja Zaida Bergroth.

"Iloitsen siitä, että näinkin paikallinen, 20-luvun Kokkolaan ja Meilahteen sijoittuva tarina herättää selvästi kansainvälistä kiinnostusta. Åkerblom on itselleni äärimmäisen kiehtova hahmo, ja odotan jännityksellä miten tarina koetaan. Työryhmämme lähtee ylpeänä edustamaan Marian paratiisia,” Bergroth jatkaa.
Elokuvan on tuottanut elokuvayhtiö Komeetta.

"On mahtavaa että Komeetan ensimmäinen pitkä elokuva saa maailman ensi-iltansa näinkin kovatasoisella festivaalilla kuin Toronto. Emme tätä kuitenkaan ihmettele koska Zaidan, näyttelijöiden ja koko työryhmän jälki elokuvassa on vakuuttavaa”, iloitsee tuottaja Daniel Kuitunen.
Tuottaja Kaisla Viitala sanoo: "Lapsena kuulin paljon tarinoita unisaarnaajasta, joka oli asunut naapurissani ja ulkoiluttanut leijoniaan lähipuistossamme. On mahtavaa saada viedä tätä tarinaa nyt Suomen rajojen ulkopuolelle, koska se sopii Mariaan henkilönä. Hänkin oli mahtipontinen ja peloton."

Marian paratiisi saa Suomen ensi-iltansa 4.10.

1920-luvulle sijoittuva, tositapahtumien inspiroima Marian paratiisi kertoo karismaattisesta ja enkelimäisestä Maria Åkerblomista, joka johtaa vainotun lahkonsa jäsenet Helsinkiin, jossa he matkansa välietappina majoittuvat kauniiseen huvilaan, Villa Toivolaan. Öisin Maria vajoaa transsiin ja saarnaa seuraajilleen enkelin hänelle välittämää sanaa. Yksi Marian omistautuneimmista seuraajista on uskossaan kiihkeä, teini-ikäinen Salome.

Elokuvan päärooleissa nähdään Pihla Viitala (Maria Åkerblom), Satu Tuuli Karhu (Salome), Saga Sarkola (Malin), Tommi Korpela (Eino Vartiovaara), Elina Knihtilä (Saga) ja Jan Korander (Lasse).

Marian paratiisi on ohjaaja Zaida Bergrothin neljäs pitkä elokuva (Hyvä poika 2011, Skavabölen pojat 2009, Miami 2017, Marian paratiisi 2019). Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Anna Viitala ja Jan Forsström. Marian paratiisin on tuottanut elokuvayhtiö Komeetta tuottajinaan Daniel Kuitunen ja Kaisla Viitala. Elokuvan levittää Nordisk Film ja se saa ensi-iltansa 4.10.2019 elokuvateattereissa kautta maan.