Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 06.09.2019

Wiki Loves Monuments -valokuvauskilpailu on käynnissä

Syyskuun aikana järjestettävässä kansainvälisessä valokuvauskilpailussa tehdään osallistujamaiden kulttuuriperintöä tunnetuksi. Kilpailussa kuvataan suojeltuja rakennuksia, valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja ympäristöjä, maailmanperintökohteita ja arkeologisia kohteita. Kuvat talletetaan Wikimedia Commonsiin kaikkien vapaasti hyödynnettäviksi ja muokattaviksi.

 

 

Kuvassa on Helsingin tuomiokirkko, joka on väriltään valkoinen.  Taustalla on sinistä taivasta ja siinä on valkoisia pieniä pilviä.  Alempana on ylempiä portaita ja niillä istuu ihmisiä siellä täällä.

Viime vuoden Suomen voittajiin kuuluva kuva Helsingin tuomiokirkosta.  Kuva: Julie Tsarfati

 

Tämän vuoden teema on Pyhä paikka. Kuvauskohde voi olla mikä tahansa kohde tai paikka, joka on sinulle pyhä tai erityisen merkityksellinen. Osallistuakseen kansainväliseen kilpailuun, sen täytyy sisältyä valtakunnallisesti rekisteröityihin kulttuuriperintökohteisiin, jotka löytyvät osoitteesta kyppi.fi

Kotimaisessa kilpailussa on lisäksi kaksi jälleenvalokuvaussarjaa: koko Suomen kattava sarja Kadonneet paikat ja rakennukset, jossa jälleenvalokuvataan vanhoja valokuvia, sekä Helsinkiin keskittyvä sarja, jossa kuvataan Signe Branderin Helsinki-valokuvia uudestaan. Jälleenvalokuvauskilpailussa palkitaan molemmista sarjoista oivaltavin sekä eniten valokuvannut jälleenvalokuvaaja.

Kilpailusivusto Wiki Loves Monuments Suomi 2019 on julkaistu suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja kolmella saamen kielellä. Sivustolta löytyvät myös tiedot säännöistä ja palkinnoista. win.wikimedia.fi

Kuvaajille muistutetaan, että yksityisalueella ei saa kuvata luvatta.

Lisätietoja:

Susanna Ånäs, Wikimedia Suomi ry, susanna.anas@wikimedia.fi +358 40 557 8039

Yli-intendentti Ulla Salmela, Museovirasto, ulla.salmela@museovirasto.fi +358 295 33 6251