Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 09.10.2020

Wihurin Sibelius-palkinto säveltäjä Jukka Tiensuulle

Wihurin kansainvälisten palkintojen rahaston jakamat 150 000 euron suuruiset palkinnot ovat tunnustuksia palkinnonsaajien vahvoista kansainvälisistä näytöistä aloillaan.

Säätiön hallitus nimitti kaksi asiantuntijalautakuntaa, joita se pyysi esittämään kolme vaihtoehtoa vuoden 2020 Wihurin Sibelius-palkinnon ja kansainvälisen palkinnon saajiksi. Näistä henkilöistä säätiön hallitus valitsi palkinnonsaajat.

 

Kuvassa on Jukka Tiensuu seisomassa ja kuva on puolivartalokuva.

Kuva: Sofia Okkonen

 

Wihurin Sibelius-palkinto 2020 suomalaiselle säveltäjälle Jukka Tiensuulle

Jukka Tiensuu (s.1948) on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista säveltäjistä. Hän on opiskellut muun muassa Sibelius-Akatemiassa ja Juilliard Schoolissa. Tiensuu on palkittu Erik Bergman -palkinnolla (1996), Teosto-palkinnolla (2004) ja säveltaiteen valtionpalkinnolla (2012).

Aktiivisen ja kasvavasti kansainvälistä huomiota keräävän sävellystyön ohella Tiensuu on toiminut myös esiintyvänä muusikkona ja opettajana. Hän on vaikuttanut pysyvästi Suomen musiikkielämään ja ollut perustamassa Helsinki Biennalea (nykyisin Musica nova Helsinki) sekä Viitasaaren musiikin aika -festivaalia, joista kumpikin on nykyisin kansainvälisesti merkittävä tiedon, taidon ja kontaktien välittymisen paikka uusille säveltäjäsukupolville.

Wihurin Sibelius-palkinto on yksi suurimmista ja arvostetuimmista klassisen musiikin palkinnoista. Palkintoa jaetaan kansainvälisesti tunnetuiksi ja tunnustetuiksi tulleille eteville säveltäjille. Ensimmäinen Wihurin Sibelius-palkinto jaettiin vuonna 1953 Jean Sibeliukselle. Edellisen palkinnon sai eteläkorealainen säveltäjä Unsuk Chin vuonna 2017. Jukka Tiensuulle jaettava palkinto on 19. Wihurin Sibelius-palkinto.