Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 22.03.2021

Urkuyö ja Aarian uudeksi taiteelliseksi johtajaksi Tuomas Katajala

Urkuyö ja Aaria -festivaalin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on valittu kansainvälisesti hyvin menestynyt tenori Tuomas Katajala. Hän aloittaa kolmivuotiskautensa 1.9.2021. Taiteellisena johtajana toimivan Erkki Korhosen sopimuskausi päättyy tämän vuoden elokuun lopussa.

Kuvassa on kasvokuva Tuomas Katajalasta, jolla on lyhyet tummat hiukset.  Kuva on musta-valkoinen.

Tuomas Katajala. Kuva: oopperabaletti.fi

 

Tuomas Katajala on ansioitunut kansainvälisissä oopperarooleissa mm. Lontoon Royal Opera Covent Gardenissa, Berliinin valtionoopperassa Unter den Lindenissä, Hampurin valtionoopperassa Theatre an der Wienissä, Tel Avivissa Israelissa sekä Seatlessa Yhdysvalloissa. Kotimaassa Katajala on laulanut säännöllisesti keskeisissä lyyrisen tenorin rooleissa sekä Suomen Kansallisoopperassa että Savonlinnan Oopperajuhlilla. Katajalalla on myös vahva kirkkomusiikin tausta.

”On kunnia tulla osaksi menestyksekästä festivaalia, joka omaa ohjelmistollisesti vahvan ja monipuolisen traditon”, Katajala sanoo. Hänen laaja kokemuksensa kansainvälisestä festivaalityöskentelystä luo erinomaiset mahdollisuudet jatkaa Erkki Korhosen ansiokasta työtä ja tarjota Espoon keskiaikaisessa tuomiokirkon miljöössä korkeatasoisia klassisen ja kirkkomusiikin esityksiä.
 
Urkuyö ja Aaria on järjestänyt konsertteja vuodesta 1986 lähtien. Sen tulevan kesän festivaaliohjelmasta sekä taiteellisen johtajan vaihtumisesta löytyy tietoja yhdistyksen kotisivuilta osoitteesta www.urkuyofestival.fi

Tenori Tuomas Katajala

Tuomas Katajala on tällä hetkellä kansainvälisesti menestynein tenorimme maailmalla. Hän on vieraillut oopperarooleissa mm. Lontoon Royal Opera House Covent Gardenissa, Berliinin valtionoopperassa Unter den Lindenissä, Hampurin valtionoopperassa, Theatre an der Wienissä, Aix en Provencessa, Glyndebournessa, Tel Avivissa Israelissa, Berliinin Komische Operissa ja Seattlessa Yhdysvalloissa. Kotimaassa Katajala on laulanut säännöllisesti keskeisissä lyyrisen tenorin rooleissa sekä Suomen Kansallisoopperassa että Savonlinnan Oopperajuhlilla vuodesta 2006 lähtien.