Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 14.06.2020

Tommi Lähtinen julkaisi uuden Lauri Tähkän säveltämän singlen Meidän murusia

Tommi Läntinen julkaisi uuden, Lauri Tähkän säveltämän ja Timo Kiiskisen sanoittaman singlen Meidän murusia. Kappale on myös Solar Filmsin Metsäjätti-elokuvan tunnusbiisi. Ville Jankerin ohjaama elokuva perustuu Miika Nousiaisen samannimiseen kirjaan ja tulee ensi-iltaan 11.9.

Kuvassa on Metsäjätti -elokuvan juliste, jossa on päähenkilöinä ovat Hannes Suominen, Sara Soulié ja Jussi Vatanen.  Julisteessa ovat heidän kasvokuvansa.

Metsäjättielokuvan päähenkilöt Hannes Suominen, Sara Solié ja Jussa Vatanen.  Kuva: Solar Films

 

Tommi Läntinen on solminut levytyssopimuksen Gabi Hakasen luotsaaman Vallila Music Housen kanssa ja työstää parhaillaan uutta materiaalia Suomen eturivin biisinkirjoittajien kanssa.

”Tuntuu, että mosaiikin palaset loksahtelevat paikoilleen ja uudelle musiikille on tilaa tulla. Ympärilläni on ystävyyttä, iloa, taitoa, rakkautta ja jakamista uuden yhteistyökuvion myötä. En ole yksin. Musaveljeni, Tähkän Late ja Kiiskisen Timo antoivat minulle lahjan, tämän biisin. Minun ei tarvinnut kuin antaa laulun virrata ja tapahtua. Olen lahjasta kiitollinen ja ilmiliekeissä,” Tommi kertoo.

Lauri Tähkä muistelee keikkakokemusta Tommin kanssa ja fiilistelee uutta yhteistyötä: “Näin Tommi Läntisen 14-vuotiaana Mietaan nuorisotalon lavalla ja ihailin hänen energiaa ja soundiaan. Sama energia on miehessä edelleen. Oli mieletöntä saada tehdä tämä biisi Tommille. Olen fani! Tommi on vedossa ja takaisin.”

Sanoittaja Timo Kiiskinen kiteyttää Tommille sopivan biisin sanoman: “Tommi on nähnyt elämän nousut ja laskut ja tietää hyvin mistä puhutaan, kun puhutaan Meidän murusista. Meidän muruset on kultaa.”

Metsäjätti-elokuvan pääroolit näyttelevät Jussi Vatanen, Hannes Suominen sekä Sara Soulié. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään muun muassa Anu Sinisalo, Tommi Korpela, Anna-Riikka Rajanen ja Tomi Alatalo. Ohjaaja Ville Jankerille Metsäjätti on kolmas kokoillan elokuva. Metsäjätin ovat tuottaneet Rimbo Salomaa, Markus Selin ja Jukka Helle ja sen levittää Nordisk Film.

Tommi kommentoi elokuvaa: “Minulle leffan ydin kiteytyy yhteen sanaan: yhdessä. En minä olisi tässä ilman muita ihmisiä. Meillä kaikilla on historiamme, taakkamme ja tarinamme, ja siitä Meidän murusia -biisissäkin laulan.”

Metsäjätin tuottaja Rimbo Salomaa on erittäin tyytyväinen siihen, että juuri Tommi tulkitsee Tähkän ja Kiiskisen kappaleen: “Tämä kappale sopii loistavasti Tommin äänelle ja Tommin tyyliin. Tommi on juuri sopiva artisti Metsäjätin tunnaribiisin esittäjäksi.”