Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 08.01.2021

Tieteen päivien kirja Hyvä ja paha tieto avaa tiedon luonnetta ja asemaa päätöksenteossa

Mikä on hyvästä ihmiselle, yhteiskunnalle ja luonnolle? Tammikuussa järjestettävien Tieteen päivien pääteemaa käsittelevässä kirjassa Hyvä ja paha tieto pohditaan tiedon merkitystä päätöksenteossa ja tulevaisuuden suunnittelussa.

Kuvassa on riikinkukon sininen pää ja kaula sekä riikinkukon vihreät sulat takana.

Osa kirjan kannesta. Kuva: Gaudeamus

 

Tiede ja teknologia ovat muovanneet ihmisten elämää ja ajattelutapoja. Tiedosta ja sen luonteesta kamppaillaan jatkuvasti, ja tiedon tavoittelu on vuosituhansien ajan kietoutunut myös uskonnolliseen ja poliittiseen valtaan. Aiheesta on tullut erityisen ajankohtainen yhteiskunnallisten kriisien aikana, jolloin tiedolla johtaminen korostuu.

Ilari Hetemäen, Anna-Kaisa Kuusiston, Maria Lähteenmäen ja Esa Väliverrosen toimittama Tieteen päivien 2021 kirja Hyvä ja paha tieto pohtii tiedon luonnetta sekä sen asemaa päätöksenteossa ja tulevaisuuden suunnittelussa. Aihe kytkeytyy ikiaikaiseen pohdintaan siitä mikä on hyvästä ja pahasta ihmiselle, yhteiskunnalle ja luonnolle.

”Teeman taustalla on maailmanlaajuisesti tunnettuja myyttejä, kuten Raamatun kertomus hyvän- ja pahantiedon puusta, siitä, kuinka ihminen oppii tietämään sekä hyvän että pahan,” kirjan toimittajat kirjoittavat.

Eri alojen tutkijat avaavat teemaa monista näkökulmista. Teoksessa tarkastellaan esimerkiksi lastensuojelun epäkohtia ja muita syrjään jääneitä tai vaiettuja aiheita, ennustamista tilastotiedon pohjalta sekä algoritmiteknologioita ja luonnon monimuotoisuutta.

Hyvin aikein tarjottu tieto voi myös aiheuttaa ahdistusta. Vaikka tutkimustieto auttaa ennakoimaan terveysriskejä ja korjaamaan yhteiskunnan epäkohtia, tieto perinnöllisistä sairauksista tai historian vääryyksistä saattaa mielenrauhan sijaan tuoda monenlaista murhetta. Tuskallinen tieto voi kuitenkin opastaa meitä kohti parempaa tulevaisuutta.

Tieteen päiviä vietetään verkossa 13.–17.1.2021. Järjestäjät ovat Tieteellisten seurain valtuuskunta, Suomen Kulttuurirahasto, Suomalainen Tiedeakatemia, Finska Vetenskaps-Societeten – Suomen Tiedeseura, Teknillisten Tieteiden Akatemia ja Svenska Tekniska Vetenskapsakademien i Finland. Päiviä tukevat lisäksi Tieteen tiedotus ry ja Koneen Säätiö.