Tehin viimiviikolla normaalia suurempia restaurointihommia naamavärkin kanssa. Pitkän pimiän jäläkhen naama muistutti jotenki pakastepitsaa.
Oli kuoppaa, rosoa ja värivaihtelua. Silimät olit vajonhet meleko sisälle pimiässä pirtissä jurottaissa. Nuoruus hääty löytää takasin, ainaski ulukonäkhön. Olin lähössä vähäsen tuulettumhan. Joku toimeton oli saanu pykättyä koolle luokkakokkouksen. Tiijossa oli ilakointia, vanahoja tuttuja ja hotelliyö. Jo vain se mieltä virkistää ja kukkaroa keventää. Pakenin tunniksi salavatuupien ja värivoithejen taakse. Ihimehejä tapahtuu. Molin melekhen komia. Pikkusen kiristi pakkeli naamaa ja silimänurkkia, mutta kaunheuen takia häätyy naisen kärsiä. Huivi kaulhan liehumhan ja kohti juhulia.
Mie tuntenu sielä ensteks kethän. Yks Salame oli naamalthan tuttu. Soli vain menny muistittomaksi eikä raatista tullu mithän. Ihimiset kulukiit ees takasin pitkin ravintelia, enkä mie milhän hoksinu, kuka oli koulukaveri ja kuka enklantilainen turisti. Yhelle komialle miehelle kävin lirkuttelemhan. Luulin, että soli Lonnakon Aimo. Meillä oli vähän sutinaa kouluaikoina. Aattelin, että nyt met muistelemma menhejä oikhen kunnolla ja intohimolla, ennenko lähtee meiltäki muisti. Menin sille keikistelemhä ja lirkuttelemhan. Sehän kavahti taaksepäin ja solokkas enklantia. Mulle tuli mielhen Vorresterin Eerikki, samanlaisia sanoja käytti ja veti takahamphat yhthen niin, että alaleuka oli ko pajatson kuppi. Mie jäin lirtteineni kielimuurin taakse. Olis voinu häpiän puna karehtia poskilla, mutta mulloli niin palijon meikkiä, ettei sinne lisäpuna mahtunu.
Mie kattelin turvallista seuraa ja hoksin nurkassa nunnan. Totta se joku nunna tai sisar oli, ko sillä semmonen harmaja hilikka oli päässä ja lempijä hymy saunapuhthalla naamalla. Lähemmäs ko menin, niin johan mie tunnistin Heikkilän Hilikan. Soli pienestä pittäin ollu semmonen teolookinen ihiminen. Mie povasin siitä pappia. Soli aina lempiä ko mannavelli, eikä se riiustanu ikinä poikien kans. Pyhäkoulussa jo veisasimma rinnakkain, että ompa taivhassa tarjolla lapsillekki. Hilikan perhe muutti jossaki vaihheessa pois ja mie unohin, mitä sielä taivhassa on tarjolla. Hilikka minua heti muistanu. Pikkusen aattelin, että olin niin upian ja nuoren näkönen. Kyllähän met siinä jutunjuurhen pääsimmä, ko vähän tiejostoja päivitimmä.
Hilikka kerto asuvansa kaupungissa. Mie siltä nunnana olemisesta kehannu kysellä suuresti, ko molen nykysten melekosen pakana ihimiseksi. Jossaki mutkassa se kerto, että heittä keikkaa kouluissa uskontoa opettamassa. Naureskeli, että non mukavia tunteja, ko läpit on niin avvoimia ja ilosia. Siltä oli joku kysyny, että miten se tietää niin palijon asioita. Kysyjän kaveri oli pukannu sitä kylykhen ja tokassu, että pölijä. Opettaja on niin vanaha, että son jo kerran käyny taivhassa ja tullu takasin. Siksi se tietää. Kyllä meillä naurua piisas Hilikan kans. Amalkaamit vain takahamphaissa vilikuit, ko met hörsköttelimmä.
Yön mie nukuin hienossa hotellihuonhessa pehemiässä sängyssä. Aamulla oli kahavit valamhina ja kaikki niin nättiä. Oli ko olis paratiisissa heränny. Kyllä mie vain virkistynhenä ja viishana taivhasta kotia palasin.
