Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 02.11.2019

Suvi Teräsniskalta Yö-tribuuttialbumi - koskettava kunnianosoitus Olli Lindholmille

Suvi Teräsniska julkaisee perjantaina 8. marraskuuta uransa toisen Yö-tribuuttialbumin. Levy on kunnianosoitus yhtyeen edesmenneelle laulajalle, Suvin hyvälle ystävälle ja mentorille Olli Lindholmille.

Kuvassa on Suvi Teräsniska, jossa hänellä on päällään musta pitsipusero ja kädet niskan takana. Katse on alaspäin.

Kuva: Warner Music Finland

 

-Tätä levyä tehdessä olo oli haikea mutta onnellinen. Pelkäsin silti romahtavani studiossa ja että itkun keskeltä nouseminen takaisin laulajaksi kävisi haastavaksi, mutta tapahtuikin päinvastoin. Sain jotain selittämätöntä voimaa minulle rakkaiden laulujen laulamisesta ja siitä, että pystyin purkamaan säveliin ja sanoihin ikävää sekä muistoja vuosien varrelta. Toivon, että laulunu kiirisi aina myös rajan tuolle puolen ja veisi mennessään viestin siitä, kuinka ikävä minulla on, Suvi sanoo.

Ihmisen poika -albumilta löytyvät seuraavat kappaleet:
1. Ihmisen poika 2. Sano että jäät (Suvi & Jonne Aaron) 3. Vie mut minne vaan 4. Niin paljon me teihin luotettiin 5. Hetki kahden 6. Yötä vastaanottamaan 7. Voin luopuu mistä vaan 8. Sininen planeetta 9. Uneeni et tulla saa 10. Maasta sataa taivaaseen

Kulunut vuosi on ollut Suville suurten tunteiden vuoristorataa. Ensin hän menetti hyvän ystävänsä Olli Lindholmin ja sen jälkeen synnytti kolmannen poikalapsensa. Ne kokemukset sydämessään hän halusi laulaa Ollin rakkaimman kappaleen, uutta elämää juhlistavan kehtolaulun Ihmisen poika, joka julkaistiin albumin ensimmäisenä singlenä.

Suvi Teräsniska julkaisi levyllisen Yön kappaleita vuonna 2013, kun tribuuttialbumi Hän tanssi kanssa enkeleiden ilmestyi. Suvin ura alkoi heinäkuussa 2006 siitä, kun hän lähetti edesmenneelle laulaja Olli Lindholmille viestin ja pyysi päästä laulamaan yhtyeen keikalle Oulun Rotuaarille.

Keväällä 2020 Suvi lähtee Ihmisen poika -konserttisalikiertueelle.