Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 01.03.2020

Seitsemän teatterin yhteistuotanto Kultainen vasikka osuu Maria Jotunin 140-vuotisjuhlaan

Ohjaaja Mikko Roihan usean teatterin kanssa toteuttaman yhteistyötrilogian toistaiseksi viimeinen näytelmä on Maria Jotunin vuonna 1918 kirjoittama Kultainen vasikka. Klassikoksi muodostuneen esityksen harjoitukset alkavat osuvasti keväällä, kun kirjailijan syntymästä tulee kuluneeksi 140 vuotta. Mukana yhteistuotannossa ovat Kouvolan Teatteri, Kotkan Kaupunginteatteri, Jyväskylän kaupunginteatteri, Teatteri Eurooppa Neljä, Turun Kaupunginteatteri, Kuopion Kaupunginteatteri sekä suomalais-berliiniläinen Vapaa Teatteri.

 

Kuvassa on Kultaisen vasikan näyttelijöitä. Edessä on mies valkoisessa paidassa sekä mustissa housuissa ja he tanssivat. Kuvassa nainen on taivutusasennossa käsi miehen kädessä.

Kuva: Turun kaupunginteatteri

 

Teatterikentällä harvinaisen laajamittainen yhteistyöhanke alkoi vuonna 2017. Ensimmäinen produktio oli Orvokki Aution romaanitrilogiaan perustuva Pesärikko. Seuraavaksi teattereita kiersi sadan esityksen verran Jotunin Miehen kylkiluu, joka kutsuttiin myös Tampereen Teatterikesän vuoden 2019 ohjelmistoon. Nyt vuorossa oleva Kultainen vasikka on tanssiva klassikkokomedia rahasta ja rakkaudesta.

Esityksen ohjaavan Roihan mukaan esitys on kuvaus rahan välttämättömyydestä, sen humusta ja  häikäisystä - ihmisen koko olemuksesta maailmansodan keskellä. Tapahtumapaikkana on sykkivä kaupunki, jossa musta pörssi on villiä ja kaikki on kaupan. Luvassa on siis 100 esitystä hikeä, rakkautta ja juhlintaa. Nyt tanssitaan kengät rikki!

Ainutlaatuinen yhteistyökonsepti

Hankkeessa mukana olevat teatterit antavat Roihan ohjaamiin esityksiin yhden näyttelijänsä vuoden ajaksi. Esitys harjoitellaan Berliinissä, jossa nähdyn ensi-illan jälkeen se lähtee kiertämään yhteistyöteattereita. Kussakin kaupungissa on 6-20 esitystä ja yhteensä näytöksiä kertyy yli 100. "Konsepti on osoittautunut oikein antoisaksi. Harjoituskausi Berliinissä hitsaa työryhmän tiiviisti yhteen ja kiertävä esitys tarjoaa vaihtelua sekä mukana oleville näyttelijöille että eri kaupunkien teatteriyleisöille”, Roiha summaa.

Kultainen vasikka -esitystä harjoitellaan alkukesällä Berliinissä, jossa se saa myös ensi-iltansa Heimathafen Neukölln-teatterissa 26.6.2020. Tämän jälkeen produktio siirtyy Suomeen, jossa ensimmäinen ensi-ilta pidetään Kajaanin runoviikoilla 3.7.2020. Syksyn 2020 ensimmäinen ensi-ilta on Jyväskylän kaupunginteatterissa 11.9., seuraavat Kuopion Kaupunginteatterissa 17.9. ja Turun Kaupunginteatterissa 24.9. Kevään 2021 ensi-illat ovat Kotkan kaupunginteatterissa 28.1. ja Kouvolan teatterissa 10.2. Esitys myös vierailee Tampereen Teatterissa 14.1-6.2.2021 kuuden esityksen ajan.

Mukana Kultaisessa vasikassa ovat näyttelijät Ella Mustajärvi (Kotkan Kaupunginteatteri), Satu Taalikainen (Kouvolan Teatteri), Ritva Grönberg (Kuopion Kaupunginteatteri), Markus Ilkka Uolevi (Turun Kaupunginteatteri) ja Saara Jokiaho (Jyväskylän Kaupunginteatteri/Teatteri Eurooppa Neljä). Esityksen ohjaa, sovittaa ja lavastaa taiteilijaprofessori Mikko Roiha, jolle Kultainen vasikka on samalla hänen neljäs Jotuni-ohjauksensa. Pukusuunnittelusta vastaa Taina Sivonen, äänisuunnittelusta ja graafisesta suunnittelusta Moe Mustafa (Vapaa Teatteri).

Turun Kaupunginteatterin näyttelijä Markus Ilkka Uolevi lähtee mukaan esitykseen innoissaan: ”Matkalaukku on jo lähes pakattuna. Tällainen yhteistyöesitys on mieletön tilaisuus tutustua muihin suomalaisteattereihin ja tekijöihin. Avartavaa on myös viettää harjoituskausi Berliinissä ja nähdä samalla sikäläistä teatteria.”

Esitys avaa Jotunia uusille katsojaryhmille

Kirjailija Maria Jotunin syntymän 140-vuotisjuhlan kunniaksi Kultaisen vasikan saavutettavuutta lisätään tekstittämällä esitykset englanniksi ja suomeksi. Näin esitys muuttuu ymmärrettäväksi uusille katsojaryhmille. Suomalainen klassikkonäytelmä välittyy englanniksi yli kielirajojen, suomenkielinen tekstitys taas on tarkoitettu esimerkiksi kuulorajoitteisille. Kultaisen vasikan ensi-iltojen yhteydessä järjestetään myös keskustelutilaisuuksia ja Jotunin näytelmän teemoja valotetaan erilaisten seminaarien avulla.