Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 14.06.2021

Salmela aloitti komean kesäisesti Hannakaisa Nyrösen ja Jaakko Ryhäsen laululla

Taidekeskus Salmelan kesä avautui lauantaina 12.6 Mäntyharjulla.  Avajaiskonsertissa Hannakaisa Nyrönen ja Jaakko Ryhänen ihastuttivat komeilla Merikannon, Kärjen ja Lehárin laulujen tulkinnoillaan.  Kesän näyttelyt avautuivat ja lisäksi luvassa on runsas kesäkonserttien sarja, jossa Wiipuri –oopperan konserttiversion kantaesitys  antaa esimakua vuonna 2022 kokonaisuudessaan kuultavasta teoksesta.

 

Kuvassa ovat laulamassa Jaakko Ryhänen ja Hannakaisa Nyrönen vaaleanpunaisessa puvussa.Jaakko Ryhänen ja Hannakaisa Nyrönen esittämässä duettoa operetista Iloinen leski. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi

 

Konkaribasso Jaakko Ryhänen aloitti Salmelan avajaiskonsertin omien sanojensa mukaan koronan torjuntalaululla ja mikä olisi ollutkaan sopivampi kuin Oskar Merikannon Laulu elämälle.  Sitä seurasi yleisön herkistänyt Merikannon Merelle.  Ryhänen loi kesäiseen päivään letkeää tunnelmaa kertomalla tarinoita laulujen taustoista. Laulurepertuaariin kuului Merikannon lisäksi mm. Topi Kärjen Lauluni aiheet, George de Godzinskin Äänisen aallot ja Georg Malmstenin Ilta skanssissa.

Toisena solistina esiintyi Hannakaisa Nyrönen,  Salmelan Merikanto –kilpailun voittaja vuodelta 2015.  Merikannon Kun vaan laulaa saan oli suorastaan laulajan motto.  Nyrönen on voittanut merkittävän kansainvälisen dramaattisten sopraanojen Elisabeth Connell -kilpailun Australiassa vuonna 2019 eikä ihme.  Laulajana hän tuntuu taipuvan moneen.  Mielenkiintoisina sovituksina kuultiin Merikannon jazz-sävyinen Omenankukat ja Muistellessa tangoksi tahditettuna.  Koko avajaiskonsertin säestäjänä toimi Anu Kosonen.

 

Kuvassa ovat vasemmalla Tuomas Hoikkala tummassa takissa sivuttain, Anu Kosonen keskellä kasvot kuvaan päin ja Hannakaisa Nyrönen sivuttain keskustelemassa.Tuomas Hoikkala, Anu Kosonen ja Hannakaisa Nyrönen avajaiskonsertin jälkitunnelmissa. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi

 

Konsertin virallisen osuuden lopetti molempien laulajien Franz Lehárin Vain huulet operetista Iloinen leski. Esitystä Jaakko Ryhänen väitti ensimmäisekseen operettien alalla, joka kenties ei jää viimeiseksi.  Salmelan avajaiskonsertti toistettiin koronaturvallisuussyistä illalla uudelleen, joten ainakin toinen uusi avaus oli tiedossa jo samana päivänä.

Hannakaisa Nyrönen sai avajaistapahtumassa Suur-Savon Osuuskaupan stipendin toimitusjohtaja Heikki Hämäläiseltä. Valinta oli poikkeuksellinen, sillä yleensä palkituksi on tullut kuvataiteilija.  Perusteluissa  Salmela –yhteys löytyi mm. Merikanto –kilpailun voitosta.   

 

Kuvassa on edessä Mi Kuopan naisfiguuri pieni veistos ja taustalla Suvi Malekin naisteos.  Salmelan kesän nuoren taiteilijan Suvi Malekin teokset Askel odottamattomaan, Tanssimekossa, Ballerina taustalla ja Mi Kuopan veistokset Violetta (edessä) ja Anastasia.  Näyttelyssä on ensi kertaa Reidar Särestöniemen teoksia ja mm. runsaasti veteraanitaitelija Rafael Wardin tuontantoa.

 

Taidekeskus Salmelalla on tarjolla runsas kattaus kesäkonsertteja ja toistaiseksi koronatilanne näyttää hyvältä toteutuksen suhteen.  Konsuli, toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala kertoi, että vaihtuvassa tilanteessa tehtiin riskivalinta ja päätettiin tuoda konsertteja tarjolle.  Luvassa on mm. Mamban ja J.Karjalaisen kosertit sekä yhteislaulutapahtuma.  Kesän uutena avauksena on laulajille suunnattu Matti Salmisen mestarikurssi. 

Avajaistapahtuma oli rohkaiseva ja tunnelmallinen alku kulttuurikesälle ja osallistuminen oli suorastaan juhlaa pääosin etäkulttuurivuoden jälkeen!

 

Marja Jähi-Salo