Viisi sarjakuvataiteilijaa piirsi oman näkemyksensä Minna Canthin klassikkotarinoista.
Syyskuussa julkaistun sarjakuvateoksen Minna & miehet – Minna Canthia sarjakuvina nimi on sekä kuvaava että hieman harhaanjohtava. Kuten nimi lupaa, antologian perustana ja yhteen kokoavana tekijänä on mahdollisesti merkittävin suomalainen naiskirjailija Minna Canth (1844–1897). Sarjakuvien piirtäjät eivät kuitenkaan sinänsä esitä ”Minna Canthia sarjakuvina”, vaan muokkaavat Canthin tarinoita tärkeiksi katsomiensa painotusten ja näkökulmien mukaan. Lopputulos on tuore ja persoonallinen; pelkkä Canthin kertomusten kuvittaminen tuskin olisi ollut hedelmällinen lähtökohta.
Minna tänään
Joissakin kirjan sarjakuvissa Canthin tarina on ikään kuin siirretty nykyaikaan. Painokkaimmin tämä siirto toteutuu Jyrki Nissisen versiossa Canthin Köyhää kansaa –romaanista. Sarjakuvan hahmojen käyttämä kieli on selvästi 2000-luvun urbaanin nuorison puhetta. Loppujen lopuksi sarjakuva on kuitenkin sangen uskollinen Canthin tekstille. Tarinan peruskaava ja aihe – köyhän nuoren naisen henkinen luhistuminen – on sama.
Jope Pitkäsen piirtämä Kiss&Tell -niminen sarjakuva sijoittuu vieläkin selkeämmin nykyaikaan. Sarjakuva tekee eräänlaisen poikkeuksen muihin antologian tarinoihin nähden, sillä sen taustalla ei ole mitään yksittäistä Canthin teosta, vaikka viittauksia niin Canthin tarinoihin kuin muuhunkin kulttuuriin vilisee niin, että heikompaa hirvittää.
Pitkäsen sarjakuva on pikemminkin (itse)ironinen kunnianosoitus Canthin hahmoa kohtaan. Se kertoo, kuinka Canthia ihaileva sarjakuvataiteilija kohtaa idolinsa Canthin patsaan herätessä mystisesti eloon. Pitkäsen luoma tarina on selvästi hauskin albumin kertomuksista.
Kuvat kertovat
Myös Petteri Tikkasen piirtämä Hemmo -sarjakuva kytkeytyy vahvasti nykypäivään – ei kuitenkaan kielensä tai aihepiirinsä, vaan visuaalisuutensa kautta. Tikkanen on muuttanut Canthin ihmishahmot hyönteisiksi, jotka tosin käyttäytyvät kuin ihmiset. Aivan kuten Canthin tarinassa Hemmo lähtee sotaan jättäen nuoren morsiamensa odottamaan – muttei palaa elävänä takaisin. Tikkasen tyyli on painokkaan modernia ja ajoittain hyvinkin toimintavetoista.
Mielenkiintoista Hemmo -sarjassa on tapa, jolla se nojaa nimenomaan visuaaliseen ilmaisuun. Sarjakuvasta löytyy vain muutama repliikki, ja tarina kerrotaan lähes kauttaaltaan kuvan keinoin.
Myös Jyrki Heikkisen versio Canthin Epäluulo-novellista luottaa voimakkaasti kuvalliseen ilmaisuun. Sarjakuva alkaa ja loppuu repliikittömien ruutujen sarjoihin, ja muutoinkin paino on selvästi kuvassa, ei sanassa. Heikkinen ei sinällään ole juurikaan muokannut Canthin tarinaa, mutta hänen toteuttamansa näkökulmanvaihdos on merkittävä.
Siinä missä Canthin novelli kuvaa nuorta vaimoa kalvavaa epäilystä, keskittyy Heikkinen miehen epätoivoon oman toimeentulonsa suhteen. Heikkisen piirrostyyli on persoonallinen, mutta jää kaipaamaan väriä ja kokoa: mustavalkoisena ja melko pienin ruuduin toteutettuna sarjakuva näyttää hieman suttuiselta.
Uskollisuus ja uskottomuus
Reijo Kärkkäisen Eräs Puijolla käynti -sarjakuva sovittaa Canthin novellin sarjakuvaksi sangen erikoisella tavalla. Novellin sanallinen kerronta toistaa Canthin novellia (lähes) sanasta sanaan, mutta kokonaisuus on silti hyvin erilainen.
Tarinan toinen keskushenkilö on jätetty sarjan kuvista kokonaan pois, jolloin syntyy vaikutelma, että päähenkilö – kaunis, nuori tyttö – kuvittelee itselleen ystävän, jonka kanssa lähtee piipahtamaan Puijon tornilla. Niin Kärkkäisen kuin Canthinkin versioissa keskeiseksi teemaksi nousee yksinäisyys – Kärkkäisen sarjakuvassa jopa alkuperäistarinaa raadollisemmalla tavalla.
Pentti Otsamon Kuoleva lapsi -sarjakuvassa uskollisuus Canthin tarinalle ja piirtäjän oma näkemys kietoutuvat yhteen erikoisella tavalla. Tarinaa ei ole muutettu lainkaan, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Otsamo olisi tyytynyt orjallisesti kuvittamaan valmiin tarinan. Alkuperäisnovelli sisältää varsin naturalistista ja graafista sairaan kehon kuvausta, mihin Otsamo ei kuitenkaan omassa sarjakuvassaan ole tarttunut. Päinvastoin Otsamo kuvaa nimenomaan kuolevan pikku-Eevin sisäistä elämää ja lähestyvän kuoleman henkistä kokemusta.
Tämä kuolevan tytön sisäisen maailman kuvaus on joskin raadollista, silti niin ihastuttavaa ja omaperäistä, että kokonaisuus painuu lukijan mieleen kenties voimakkaammin yksikään toinen antologian sarjakuvista.
Minna & miehet – Minna Canthia sarjakuvina. Asema Kustannus. 2010. 118 s.
Teksti: Heini Lindfors /
Kuoleva lapsi -tarina käynnistyy lohduttomissa tunnelmissa. Copyright: Pentti Otsamo.
