Hyppää pääsisältöön
Jaana Sarell
/ 18.10.2011

Pakina: Sisäinen logistiikka

Arvoisa kauppias.
Tämä on vakava varoitus siitä, että olette suuressa vaarassa pudota parhaiden kauppojen listaltamme.

Kyse ei ole valikoimastanne, siihen olemme tyytyväisiä. Teillä on esimerkiksi tarjolla kahdenlaisia omenoita. Minä pidän enemmän vihreistä, kirpeistä omenoista, mieheni Reima taas pitää makeammista keltaisista. Molempia teillä on. Teiltä löytyy kattava määrä puuroryynejä, samoin kahvia ja leipää. Tarvitaan vain ruisleipää ja sunnuntaiksi ranskanleipää. Niitä on. Silakoita voisi olla useammin.

Jos jotakin hyvää pitää vielä mainita niin se on koko. Ei teidän, vaan myymälän koko. Se on sopiva. Sinne mahtuu juuri riittävä valikoima tyydyttämään normaalin asiakkaan ruuantarvetta. Enempää ei tarvita. Teidän myymälänne ei muistuta urheiluhallia.

Hirveitä ovat suuret marketit. Niissä olemme Reiman kanssa pari kertaa käyneet. Ensimmäisellä kerralla oli käydä huonosti. Minä sain rasitusmurtumat molempiin sääriluihin. Jouduin käyttämään kyynärsauvoja viikkoja. En ollut yhtä sharmantti kuin Alexander Stubb. Reima joutui suonensisäiseen nesteytykseen eineshyllyjen välissä, kolmesataa metriä ennen kassoja. Uupui ressukka.

Nykyisin valmentaudumme markettireissuihin huolellisesti. Aloitamme vahvistamalla lihaskuntoa senioreiden kuntosalivuorolla kolme kertaa viikossa. Yleensä otamme jalkaprässillä 75 kiloa ja kymmenen työntöä, kolme sarjaa. Proteiineja tankkaamme, syömme paljon raejuustoa ja keittokinkkua. Marketissa käyntiä edeltävänä päivänä aloitamme hiilihydraattitankkauksen, makaroonivelliä tai makaroonilaatikkoa aamusta iltaan. Tällä menetelmällä jaksamme hyvin kulkea marketissa itänurkkauksen maitotiskiltä kassalle. Hyllykartan mukaan laadittu ostoslista helpottaa tavaroiden keräämistä. Unohdus maitotiskillä voi koitua kohtalokkaaksi, tankkaus tai nesteytys ei riitä. Tällaista valmistautumista emme tarvitse teidän kaupassa käymistänne varten. Se on hyvä.

Syy miksi olette vaarassa pudota suosikkilistalta, on sisäisten liikennejärjestelyjen laiminlyöminen. Sisällä kaupassa ajellaan kärryillä miten sattuu. Yhtään ei henkilökunta opasta asiakkaita tässä tärkeässä asiassa. Kärryt saatetaan jättää poikittain kapealle käytävälle kun mennään punnitsemaan perunoita. Kohta muodostuu jono tämän tulpan taakse, kiukku haisee.

Pahimpia ovat palaverinpitäjät. He kokoontuvat kärryjensä kanssa käytävälle pitämään sitä naamakirjaa toisistaan. Torottavat siinä nokat vastakkain, ohi ei pääse. Saattavat nämä ihmisryppäät sulkea pääsyn kokonaan maitotiskille. Siinä pajatetaan omia asioita ja henkilökunta kulkee ohi puuttumatta tilanteeseen. Ei kauppa ole seurustelua varten. Sieltä ostetaan tarvittavat tavarat ja sitten pois.

Ehdotan, että kauppias paneutuu nyt asiaan ja kurssittaa henkilökunnan. Lattialle voi jeesusteipillä laittaa nuolia tai merkitä paikan, johon ostoskärryn voi jättää punnitsemisen ajaksi. Ohjekylttejä heti ovelle. Kärryliikenne on saatava sujumaan. Kokoontujien kohdalle voi kauppias itse vaikka mennä puhaltamaan pilliin ja ohjaamaan ihmisiä eteenpäin. Ja valkoiset hansikkaat kädessä. Oheistan tähän kirjeeseen mallikuvat kylteistä sekä erotuomaripillin.

Rakentavin terveisin

Hellevi Ala-Tyrkkö

(c) Malewitch, http://malewitch.ru/
Ostokärryt odottavat asiakkaita.