Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 27.09.2010

Pakina: Maronlakki

Naapurin akka kuttuu mua noukkimahan kansnansa sieniä. Mietiin salaa mielesnäni notta kuinka niitä maronlakkia oikeen noukitahan.

Oon joskus ostanu kaupasta sellaasia suolaasia purkkisieniä, mutta että itte mettästä. Pohojalaanenhan ei periaattees syö maronlakkia.

Tunnustan että joskus nuorena frouvana taharoon kans olla emäntää ja teherä sieniä. Komusin kerran yhyren lauvantain mettäs ja tulin illalla sienipussin kans kotia. Koko ehtoo meni niitä peraates ja matoja noukkies. Yäk. Sitte keitiin ja suolasin ja tein kaikkia mitä anoppi oli käskeny. Aamupuolella yötä sain karvalaukut ja haapasienet purkkihin. Oli ne korian näköösiä suolas. Laitoon vielä kiven päälle painoksi.

Meni siinä muutama viikko orotelles sopivaa hetkiä juhulavalle syötävälle. Isä ja äitee tulivat sitte kerran kylähän, ja mietiin, notta ny. Isä oli tarkkanenäänen mies ja sanoo jo ovelta, notta mikäs teillä haisoo. Olin haistanut kyllä ittekki sellaasen maronhajuusen aroomin. Näytiin sienipurkkiani ja se sanoo, notta mitäs jos kävisit vaan kaupas.

Mutta ny päätin mennä mettähän minäki, ku kaikki sielä hyppää. Ostin sinisen sangoon ja tupsuveittenki. Mentihin sellaaseen mettähän, jos oli heinikkua ja vanhoja puita. Kuliin naapurin peräs hikiä valuen, ku sa painuu ku hirvi omille paikoollensa.

Krops. Krops. Krops. Niskaa syytti ja korvan takana tuntuu kävelyltä. Hairaasin kourallani ja löyrin sellaasen mustan ilikiän näköösen. Frouva sanoo, notta laita huppu päähäs, nottei hirvikärpääset pääse karvoohin. En uskaltanu eres huutaa, niin kauhian näköösiä ne oli. Voittako kuvitella, minkälaasta on kohorata ensimmäänen hirvikärpäänen. Se on aivan kauhiaa.

Jatkoomma maronlakkien vahtaamista. Frouva sanoo mulle, notta katto ny jalakoohis, kun solokkaat hyvät sienet. Kattoon. Siinä kasvoo sellaasia oikeeta maronlakkia, ruskeeta ja myrkyllisen näköösiä. Aivan ku lakkimettä. Frouva sanoo, notta siinä on sulle niitä suppilovahaveroota. Ihimettelin, notta nuanko rumia ne on. Tökkääsin varmuuren vuoksi veittellä yhtä. Siihen se kellahti ja näkyvihin tuli koria keltaanen jalaka. Ei olisi uskonu. No, noukittihin niitää sitte, saalis oli melekeen ämpärillinen.

Ja kuulkaa, löytyy muutama tattiki. Opiin kattomahan tatin sisälle – kuvittelin notta se on oikia maron taloo. Herkkutattiki oli oikeen koria ja herkullisen näköönen.

Kotona paloon niitä pannulle ja pakastin lopuksi. Ajatella, että mettästä löytyy syötäviä maronlakkia, joita ei tarvitte keittää eikä mitää. Ihimeellistä. Kersakki tykkää ku hullu puurosta. Sienisoosista on tulos pravuurinumero.

Hilima

PS. Kattokaa tarkoon niitä sieniä. Veriseitikki on kovinki koria päältäpäin, esimerkiksi.