Oon aina kattonut kolofikenttiä sillä silimällä ja miettiny, notta olis hienua taivastella koreella nurmikoolla. Mutta oon tykänny kans, notta sellaanen pallon peräs kulukeminen ei oo suomalaaselle arvokasta. Jokka sielä kulukoo, puhuu pelekästään vaan siitä ja kattoo muita syrjäsilmällä, ku omis silimiis paistaa oikia kiihko.
Jouruun tuos yhyres tilaasuures sellaaseen jamahan, notta oli pakko luvata käyrä sellaanen kriinkard-kurssi. En ilienny kieltää.
Sitte se alakoo. Sain opettajan ja rautakepin kourahani. Ja sangoollisen keltaasia palloja eteheni. Niitä pitääs lennättää hariootuskentälle. Sitte piti vääntää ruppiansa kaikellaasihin asentoohin, nostaa sitä keppiä, kattua pallua, ja lyörä se pihalle. Tein kuulkaa aivan kaikki käret oikoosena, niinku oli käsketty. Löin oikeen lujaa, justihin ku pohojalaanen. Tämähytin kunnolla kepin maahan, mutta pallo ei menny mihinkää. Otti vaan tosi kipiää olokapäähän. Ku sielä pitää käyttäytyä sivistynehesti, en sanonu mitää erikoosta.
Siinä sitä nostettihin keppiä, joka on oikiasti maila. Lopuksi osuun siihen pallohon, ja lenti maata pitkin. Se opettaja vähän huitaasi malliksi ja pallo lenti kohta 200 metriä. Olokapäät kipiänä kävin sitte joka ilta lyömäs palloja ja uskokaa, että joku lentiki sellaaset muutamat kymmenen metriä. Kyllä täytyy ihimetellä, minkälaasta ilua sitä tuntoo sellaasen pienen pallon lennättämisestä.
Niinku kaikis saruus, loppu oli onnellinen. Sain sellaasen kriinkardin ja ny mäkin voin mennä nurmikoolle tepastelemahan. Ku yleensä kulien sellaasis mukavis varmariis, jouruun käymäs vielä renttukaupaski. Eihän se naisihimiselle oo ku pelekkää juhulaa – ainua tympiä asia on housun numero.
Pitää vielä sanua, notta vastoon luuluani nurmikolla ei tepastella. On kuulkaa kovaa menua koko aijan. Kalorioota kuluu kuulemma. Orotan lujaa, että meen uurestansa renttuostoksille.
Teksti: Hilima
