Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 07.12.2020

Nelin-Cronströmin taidekotiin pääsee tutustumaan verkkonäyttelyssä

Vaasan Rantakadulla sijainneeseen, vuonna 2017 lakkautettuun Nelin-Cronströmin taidekotiin pääsee tutustumaan verkkonäyttelynä vuoden 2023 loppuun saakka. Taidekoti esitteli kahden sukupolven keräilemää kokoelmaa, johon kuuluu noin 300 taideteosta ja runsaasti esineistöä, kuten antiikkihuonekaluja, kirjallisuutta sekä lasi-, posliini- ja koriste-esineitä.

Vaasalaissyntyinen Anne-Marie Cronström (o.s. Nelin) jatkoi yhdessä miehensä Nils-Gustav Cronströmin kanssa vanhempiensa Alfred ja Elin Nelinin 1920-luvulla aloittamaa taidekeräilyä. Vaimonsa kuoleman jälkeen Nils-Gustav Cronström lahjoitti Rantakadun huoneiston irtaimistoineen Pohjanmaan museolle. Taidekoti dokumentoitiin ja valokuvattiin, minkä johdosta verkkonäyttely on mahdollista toteuttaa.

 

Kuvassa on Nelin-Cronströmin oleskelutila kalustettuna ja taidetta seinillä. Kuva on 1990-luvulta.

Oleskelutila, 1990-luku. Kuva: Pohjanmaan museon arkisto

 

Vaasan kaupungin museoissa ei ole juurikaan toteutettu verkkonäyttelyitä. Virtuaalinen näyttely sopii kuitenkin tämänhetkiseen arkeen sekä kadonneen museokohteen esittelemiseen.

— Verkkonäyttelyä suunniteltiin tehtäväksi jo siinä vaiheessa, kun taidekoti lakkasi fyysisesti olemasta. Näin poikkeusaikoina on mukavaa, että ihmiset voivat nauttia teoksista myös kotonaan. Näyttely tavoittaa ihmisiä globaalisti, sillä se toteutetaan kolmella kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, kertoo amanuenssi Nina Takala.

Verkkonäyttely tulee nähtäville Vaasan kaupunginmuseoiden verkkosivuille.

Vuosikymmenien keräilyn tulos

Nelin-Cronströmin taidekokoelmaan kuuluu lähes 300 teosta, ja se koostuu kolmesta kokonaisuudesta. Laajin näistä on seitsemän vuosikymmenen aikana karttunut Alfred ja Elin Nelinin kokoelma, johon yli puolet teoksista kuuluu. Anne-Marie Cronström osallistui vanhempiensa kokoelman keräämiseen kolmen vuosikymmenen ajan hankkien samalla omaan kokoelmaansa noin 70 teosta. Loput tulivat kokoelmaan Nils-Gustav Cronströmin kautta, sekä perintönä että lahjoina.

Nelinien kokoelman ensimmäinen teos lienee amatööritaiteilija Einar Forsmanin kopio Albert Edelfeltin öljymaalauksesta Porvoonjoessa uivia poikia. Alfred Nelin piti kokoelman perustana 1927 vuoden tienoilla hankittuja kolmea tuntemattoman taiteilijan öljyvärimaalausta, Nainen pianon ääressä, Munkin pää ja Katunäkymä. Taiteen kerääjinä vaasalaissyntyiset Nelinit arvostivat taiteilijan pohjalaisuutta, ja pitivätkin sitä tärkeänä kriteerinä hankinnoissaan.

 

Kuvassa on Ragnar Ekelundin teos Gerona, jossa on pastellisävyinen kaupunkinäkymä.

Ragnar Ekelund: Gerona, 1954. Kuva: Mikko Lehtimäki

 

Uusi sukupolvi jatkaa perintöä

1960-luvulla Nelinien keräysinto laantui huomattavasti, kokoelmaa kartutettiin ainoastaan kahdella teoksella. Seuraavan vuosikymmenen alussa kokoelmahankintoja ei myöskään tehty, mihin osasyynä lienee Alfred Nelinin kuolema.

Anne-Marie Nelin oli avioitunut Nils-Gustav Cronströmin kanssa vuonna 1946. He tutustuivat toisiinsa Anne-Marien opiskellessa Helsingissä. Cronström oli syntyjään Porvoosta ja opiskellut Helsingin ja Uppsalan yliopistoissa. Elämäntyönsä Cronström teki arkistonhoitajana ja kirjastovirkailijana Tukholmassa.

Anne-Marie alkoi kartuttaa omaa taidekokoelmaansa 1970-luvulla. Kokoelman kartuttaminen taukosi hetkeksi Elin Nelinin kuoleman jälkeen 1990-luvun alussa. Anne-Marie Cronström teki viimeiset hankintansa vuonna 1993.

Taidekodiksi Estonian tragedian kautta

Anne-Marie Cronström teki elämäntyönsä Uppsalan Murre- ja kansanperinnearkistossa. Hän kirjoitti Ruotsin murteiden sanakirjaan neljän vuosikymmenen aikana noin puoli miljoonaa hakusanaa. Vielä eläkkeellä ollessaan hän työsti materiaalia viro-ruotsalaiseen sanakirjaan. Hän teki muutamia matkoja Viron ruotsalaiselle kielialueelle 1990-luvun alussa. Kolmannelta matkalta palatessaan hän menehtyi Estonian katastrofissa Itämerellä 28.9.1994.

Vaimonsa kuoltua Nils-Gustav Cronström jätti tämän toiveen mukaisesti kaiken Rantakadun huoneistossa paikolleen. Vuonna 1997 hän lahjoitti taidekokoelmat, huoneiston sekä Sundomissa sijainneen huvilan irtaimiston Pohjanmaan museolle nimellä Anne-Marie Cronströms minne (Anne-Marie Cronströmin muisto).

Taidekoti lakkautettiin säästösyistä vuonna 2017. Mikäli taidekodin toiminta jouduttaisiin lopettamaan eikä museo pystyisi säilyttämään kaikkia taidekodin esineitä, lahjoittaja toivoi niiden myymistä. Vaasan kaupungin museot otti osan huoneiston esineistöstä omiin kokoelmiinsa. Osa myytiin tai sijoitettiin muihin museoihin, huonokuntoisimmat poistettiin kokonaan. Ennen lakkauttamista taidekoti sisustuksineen ja esineineen dokumentoitiin. Tällä tavalla tieto kodista ja sen asukkaista säilyy, ja verkkonäyttelyn avulla taidekodin kulttuuriperintö elää edelleen.