Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 17.11.2019

Näyttelijä Kati Outinen sai vuoden 2019 Majaoja-palkinnon 15 000 euroa

Majaoja-säätiön palkinto myönnettiin tänä vuonna näyttelijä Kati Outiselle. Palkinto ojennettiin Outiselle Tampereen Teatterikesän ja Serlachius-museoiden järjestämän Miniteatterikesä Mäntässä -tapahtuman yhteydessä lauantaina 16.11. Majaoja-palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa.

Kuvassa on Kati Outinen kyykyssä ja kuva on otettu kesällä kuusimetsässä.

Kuva: Kainuun Sanomat

 

Kati Outinen on vuosikymmenien ajan osoittanut olevansa monipuolinen, muuntautuva, rooliinsa paneutuva näyttelijä. Roolien kaari on huikea aina nuorisoelokuvasta Täältä tullaan elämä! viime vuosien monologiin muistisairaasta ihmisestä Niin kauas kuin omat siivet kantaa. Hänet tunnetaan muun muassa ajastaan taideyliopiston professorina, Aki Kaurismäen elokuvista ja parhaan naisnäyttelijän palkinnosta Cannesin elokuvajuhlilla. Outisen tunneskaala käy alistumisesta päättäväisyyteen. Uusi osaamisen osoitus on valinta Kajaanin runoviikon taiteelliseksi johtajaksi vuonna 2018.

– Majaoja-säätiö arvostaa avustuksia ja palkintoja myöntäessä tekijöiden itsenäistä ja rohkeaa otetta. Palkitsemme mielellään kulttuurin marginaaleja, johon Kati Outinen koko laajalla elämäntyöllään sopii, sanoo Majaoja-säätiön hallituksen puheenjohtaja Maija Ikonen.

– Harva näyttelijä osaa olla eleettömästi elävä, tai säikäyttää ulostulollaan, molempiin Kati Outinen on rooleissaan pystynyt.

Palkinto ojennetaan Kati Outiselle Tampereen Teatterikesän ja Serlachius-museoiden yhdessä toteuttaman Miniteatterikesän 16.–17.11.2019 yhteydessä. Outinen esittää Mänttä-Vilppulassa 16.11. monologin Minä maalaan teidät kaikki, joka kertoo taiteilija Helene Schjerfbeckin elämästä. Näytelmässä on mukana tanssija Annatuuli Saine.

– Taiteelliseen työskentelyyn saatavat apurahat ja palkinnot ovat erittäin tärkeitä ja jopa ainoita tapoja rahoittaa taidetta, vallankin minun kaltaiselleni vapaalla kentällä työskentelevälle taiteilijalle, jolla ei ole vakituisia tuloja esimerkiksi laitosteatterista, sanoo Kati Outinen.

– Vapaalta taiteilijalta puuttuu työssä jatkuvuus. Tätä työtä ei tehdä kilpailuna, joten on erittäin hienoa, kun se silti huomioidaan.

– Saamani palkinto on hieno kannustus työlleni kulttuurin parissa. Työssäni en niinkään ole ajatellut uraani vaan haluan tehdä sellaisia asioita, joilla arvelen olevan yleistä kiinnostusta. Välillä tulee aina epäilyn hetkiä, että kiinnostavatko esiin tuomani asiat ketään. Majaoja-palkinto tukee tässä tekemistäni ja esille nostamiani asioita, kiitos siitä, jatkaa Outinen.

– Minulla on läheinen suhde näytelmään, sen on kirjoittanut tyttäreni Iida Hämeen-Anttila ja oma äitini on ollut Schjerfbeckin mallina. Esityksessä pohditaan taiteen tekemistä; miten uskaltaa pitää kiinni taiteessa näkemyksistään vaikka muut sanovat mitä. Minä maalaan teidät kaikki -näytelmää esitetään pian Ateneumissa avattavan Helene Schjerfbeckin taidenäyttelyn yhteydessä joulukuussa.

– Osuva sitaatti näytelmässä on: ”Aina tulee niitä pieniä rakoja, joista maailma näyttäytyy jonain aivan muuna ja minulla on ilo saada siitä hetkestä kiinni. Se on minun työtäni, uuvuttaa maailma niin, että se näyttäytyy minulle.”

Majaoja-säätiö on vuonna 2000 perustettu yksityinen säätiö, jonka tarkoituksena on tukea suomalaista kulttuurielämää sen kaikissa ilmenemismuodoissa. Vuosittainen Majaoja-palkinto on aikaisemmin jaettu kuvataiteilija Tuula Lehtiselle ja Ahaa-teatterille.