Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 14.03.2021

Mikko Harjunpää ja Hyvät ystävät palaa studiotyöskentelyn pariin – uusi single Perhonjoki tulvii julkaistiin

Mikko Harjunpää on valmistellut pitkään toista soololevyään, joka on tarkoitus julkaista loppuvuonna 2021. Uuden albumin ensimmäinen single Perhonjoki tulvii yhdistelee amerikkalaista roots-perinnettä suomalaiseen popiskelmään. Kappale julkaistaan tänään 12.3.2021 ja sen julkaisee Kuulas Records.

 

Kuvassa on Mikko Harjunpää tiilen ruskeassa takissa ulkona lumisessa metsässä.

Mikko Harjunpää. Kuva: Ari Vänttinen

 

Perhonjoki tulvii  huokuu vahvaa hallasoiden ja jokilaakson tunnelmaa Harjunpään suvun synnyinseuduilta Keski-Pohjanmaan Perhonjokilaaksosta. Laulu on tutkimusmatka oman suvun vaiheisiin ja perintöön, jossa Mikko pohtii, kuinka me kaikki kannamme oman sukumme perintöä mukanamme niin taakkoina kuin lahjoinakin. Tästä perinnöstä huolimatta joki meissä virtaa aina eteenpäin ja etsii uusia uomia ja mahdollisuuksia.

Kaikki Mikon uusimmat laulut kumpuavat musiikillisesti roots-perinteestä, soivat haikeasti duurissa ja tarkastelevat elämää useimmiten toiveikkaasta näkökulmasta. Hän on kirjoittanut kaikki levynsä kappaleet itse ja työstänyt niitä yhdessä tuottaja Markus Koskisen sekä Hyvät ystävät -bändinsä kanssa, jonka kaikki jäsenet ovat ammattimuusikkoja, tuttuja monista kotimaisen roots- ja pop-musiikin huippuyhteyksistä. Koko levyn tuottaa maineikas tuottaja ja lauluntekijä Markus Koskinen, joka tunnetaan myös Teleks-yhtyeestä.

Mikko Harjunpään edelliseltä albumilta Katseessa kaunis maailma (2016) muistetaan radiohitit Hukassa ja Katseessa kaunis maailma, jotka soivat useissa paikallisradioissa eri puolella Suomea ja nousivat Radio Suomen soitetuimpien listan kärkeen.

Mikko Harjunpää työskentelee tällä hetkellä Nelonen Aito Iskelmän ja Helmi-radioiden ohjelmapäällikkönä. Sitä ennen hän työskenteli Radio Novan musiikkipäällikkönä 18 vuoden ajan, minkä lisäksi hän on tehnyt ja julkaissut musiikkia samojen muusikkoystäviensä kanssa jo 90-luvulta saakka.

Harjunpää ja Hyvät ystävät -yhtyessä soittavat seuraavat muusikot:
Mikko Harjunpää: laulu ja kitara
Markus Koskinen: kitara ja taustalaulu
Jiri Kuronen: koskettimet
Ville Leppänen: kitara
Pasi Ryökkynen: basso
Juha Tanninen: rummut ja lyömäsoittimet