Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 18.09.2019

Mikkelin Teatterin 100-vuotisjuhlakausi täynnä kotimaisia ensi-iltoja

Mikkelin Teatteri lähti käyntiin Mikkelin työväen näyttämö -nimisenä harrastajateatterina, jonka ensimmäinen näytelmä oli Minna Canthin Anna Liisa 1919. Alkaneella 100 -vuotisjuhlakautena nostetaan hattua teatterin juurille ja panostetaan kotimaiseen tuotantoon.

 

Kuvassa on piirroskuvat Risto Rydin kasvoista molemmissa reunoissa kuvaa.  Piirroskuvassa on osassa kasvoja ruskeaa väriä.  Rakastunut Ryti lukee keskellä ja sen alla ensi-ilta 5.10.2019 isoilla kirjaimilla ja ruskealla värillä.

Kuva: Mikkelin Teatteri

 

Juhlakauden aloitti elokuussa ensi-iltansa saanut pienten lasten perheille suunnattu Reetta-karhun talviuni. Risto ja Gerda Rytistä kertova Rakastunut Ryti tulee ensi-iltaan lokakuussa. Käsikirjoittajat Reidar Palmgren ja Tapio Liinoja ovat lisänneet tähän versioon historiallisia tapahtumia Mikkelistä.

Joulukuussa Mielensäpahoittaja saa jatko-osan kun Tuomas Kyrön romaanin pohjalta Mika Myllyahon dramatisoima Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja tulee ensi-iltaan. Mielensäpahoittajana nähdään jälleen ensimmäisestä osasta tuttu Risto Kopperi ja näytelmän ohjaa Mika Nuojua.

Kevään aloittaa vuorostaan Susanna Haaviston ohjaama musikaali Kraanat auki!, jonka tähtinä loistavat Tuuli Anikari ja Marjaana Viitanen. Juhlavuoden viimeisessä ensi-illassa palataan Mikkelin Teatterin juurille, sillä juhlavuosi päättyy Minna Canthin näytelmään Papin Perhe. Näytelmästä nähdään Sakari Hokkasen sovittama versio, jonka ohjaa teatterinjohtaja Aleksander Anria.

Syksyn ajan ohjelmistossa jatkaa myös keväällä ensi-iltansa saanut Kaikki elämäni isät. Lisäksi vierailijoina kauden aikana nähdään Martti Suosalo Parasta elämässä -monologilla, Jukka Puotila -show, Pate Mustajärven Teatterin Kummitus vol.2, Drag - leidit lavalla sekä Pirkko Mannola 80v. juhlakiertue + Tessa Virta orkesteri.