Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 05.03.2021

Maalaustaiteen ja uniikin muotoilun teosmyyntitilaisuudet tänä vuonna hybriditapahtumina

Ornamon ja Taidemaalariliiton suositut teosvälitystapahtumat järjestetään tänä vuonna 13.-21.3.2021 turvallisesti hybriditapahtumina verkossa ja Kaapelitehtaalla. Teoksiin voi tutustua etukäteen uusissa verkkogallerioissa. Teosten ostaminen ja varaaminen tapahtuu sivustoilla, ja haluamansa teoksen voi noutaa Kaapelitehtaan noutopisteestä. Ostopäätöksen saa tehdä myös paikan päällä teoksen nähtyään. Kaapelitehtaalla panostamme henkilökohtaiseen palveluun ja turvallisen taidekokemuksen tarjoamiseen.

Kuvassa on maalaustaiteen teosvälityksen teoksia ripustettuna telineisiin, joiden väli on muutama metri.  Kuvassa on on nainen katsomassa teoksia.

Taidemaalariliiton Teosvälityksen näyttely vuonna 2020.  Kuva: Taidemaalariliitto

 

Tänä vuonna taiteelle on erityistä kysyntää, sillä pitkittynyt pandemia on saanut suomalaiset panostamaan koteihinsa ja niiden sisustukseen. Taide tuo uusia elämyksiä kotiin ja lisää viihtyisyyttä arkeen. Verkkogalleriat tekevät taiteen keräilyn aloittamisesta entistäkin helpompaa, ja kokeneille keräilijöille sekä julkisille taidekokoelmille ne ovat uudenlainen tilaisuus etsiä kiinnostavia tekijöitä.
 
Ornamon Teosmyynti 2021
 
Ornamon Teosmyynti järjestetään verkossa 15.2-21.3. ja Kaapelitehtaan Puristamossa 13.3-21.3. Mukana on satoja uniikkeja käyttöesineitä, veistoksia, valaisimia ja taidetta keramiikasta, lasista, tekstiilistä, puusta ja muista materiaaleista. Etukäteen varatut teokset ovat esillä Kaapelitehtaan Puristamossa. Katseluajan varanneet vierailijat voivat tulla paikalle myös ilman teosvarausta. Ostopäätöksen saa tehdä paikan päällä nähtyään teoksen.
 
"Ihmiset kaipaavat nyt erityisen paljon taidetta kotiinsa. On ollut ilo nähdä, kuinka teosvarauksia on tehty paljon jo ennakkoon. Materiaalipohjainen taide on parhaimmillaan paikan päällä koettuna, ja siksi olen iloinen, että koronatilanteesta huolimatta voimme tarjota asiakkaille mahdollisuuden tutustua teoksiin turvallisesti esittelypisteellä" , sanoo Ornamon Teosmyynnin tuottaja Anna Rikkinen.
 
Puristamon esittely- ja noutopiste toteutetaan väljästi siten, että pystymme välttämään turhia lähikontakteja. Asiakkaiden määrä rajoitetaan korkeintaan kuuteen henkilöön kerrallaan.
Teosmyynti on vakiinnuttanut asemansa keräilijöiden keskuudessa, joista moni etsii Kaapelilta nuoria kykyjä. Teosmyynnistä kartutetaan myös arvostettuja taidekokoelmia, kuten Valtion taidekokoelmaa.

Kaapelitehtaan Puristamo, Tallberginkatu 1 C, 00180 Helsinki.
Avoinna ajanvarauksella.

Taidemaalariliiton Teosvälitys 2021
 
Vuotuinen maalaustaiteen suurtapahtuma Taidemaalariliiton Teosvälitys järjestetään verkossa 15.2.–30.4. ja Kaapelitehtaalla 13.–21.3. Teosvalikoima on tänä vuonna kokonaisuudessaan esillä vain verkossa. Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa toimii verkkogalleriasta varattujen teosten nouto- ja esittelypiste.

 

Kuvassa on Ilari Hautamäen teos, joss aon turkoosilla valkoisella ruudutetulla jalustalla sininen iso sininen kukka.

Ilari Hautamäki, Charmer. Kuva: Maija Toivonen

 

Teosvälitykseen osallistuu verkossa 647 Taidemaalariliiton jäsentaiteilijaa ja teoksia uudessa verkkogalleriassa on myynnissä 1681. Valikoima kattaa lähes kaikki tyylit ja tekniikat, ja mukana on niin uusia tulokkaita kuin tunnettujakin tekijöitä. Tänä vuonna Teosvälityksen teokset ovat ensimmäistä kertaa myynnissä verkossa.

Kaapelitehtaalla tapahtuma panostaa henkilökohtaiseen palveluun ja turvallisuuteen. Tilaisuudessa pääsevät tänä vuonna vierailemaan museoiden ja kokoelmatoimikuntien lisäksi vain teosvarauksia tehneet asiakkaat. Merikaapelihallin 3148 neliömetrin näyttelytilaan päästetään samanaikaisesti enintään kuusi asiakasta.

Taidemaalariliitto on 1970-luvulta lähtien vuosittain järjestänyt Teosvälitys -tapahtumaa, joka on saanut alkunsa Valtion taideteostoimikunnan ja muiden kokoelmien teoshankintatilaisuutena. Vuodesta 1987 lähtien tapahtuma on palvellut myös yksityisasiakkaita ja tilaisuus on 2000 luvulla muodostunut suosituksi yleisötapahtumaksi.  Vuodesta 1990 lähtien Teosvälitys on järjestetty Kaapelitehtaalla. Tänä vuonna tapahtuma toimii koronatilanteen vuoksi poikkeusjärjestelyin.

Kaapelitehdas, Merikaapelihalli, Tallberginkatu 1 C, 00180 Helsinki
Tilaisuus avoinna ainoastaan teosvarauksen tehneille asiakkaille.

Uudet verkkogalleriat nyt auki:
Ornamo: https://www.teosmyynti.fi/
Taidemaalariliitto: https://teosvalitys.painters.fi/