Hyppää pääsisältöön
Marja Jähi-Salo / 29.05.2019

Löikö Mörkö sisään? julkaistiin ennätyksellisellä nopeudella – nyt Suomen kuunnelluin biisi

Kappale on noussut ennätysajassa ykköseksi sekä Spotifyssa että Youtubessa.  Löikö Mörkö sisään? feat. Antero Mertaranta -hitistä tuli jääkiekon MM-kisojen kovin kannatusbiisi ja sen tekijät olivat lavalla yhdessä maailmanmestareiden suuressa kultajuhlassa Kaisaniemen puistossa maanantaina 27. toukokuuta. Biisin julkaisijan, Mökkitie Recordsin toimitusjohtaja Olli Saksan mukaan julkaiseminen tapahtui aivan ennätyksellisellä nopeudella kahdessatoista tunnissa. Lisäksi syntyi uusi artisti DJ ILG.

 

Marko "Mörkö" Anttila vasemmalla ja DJ ILG oikealla. Kaivopuiston kultajuhlan teltassa. DJ ILGn oikea käsi Anttilan harteilla. Anttilalla päässään maailmanmestari 2019 lippalakki ja kaulassaan kultamitali. DJ:llä päällään punainen nahkatakki. Molemmilla Suomen pelipaidat.

Marko "Mörkö" Anttila ja DJ ILG Kaivopuiston kultajuhlissa. Kuva: Mökkitie Records

 

Menestyskappaleen tekijä ja esittäjä on DJ ILG eli Olli Hartonen, Arttu Wiskarin bändin kosketinsoittaja.  Bändi oli perjantaina ennen jääkiekon MM-kisojen päätösotteluita matkalla Kuopioon keikalle.  Hartonen alkoi läpällä esittää pientä Mörkö-pätkää Ruotsi-ottelun jälkeen ja toiset kehottivat tekemään pidemmän version.  Wiskari herätti Olli Saksan keskellä yötä ja päätettiin, että kappale on laitettava tuotantoon.

Sopimus Hartoselle tehtiin Mökkitie Recordsin kanssa ja Antero Mertarannan hyväksynnän jälkeen kappale laitettiin Youtubeen. Levitys lähti mm. jääkiekkoilijoille sekä Arttu Wiskarilta omaan some-jakeluun.  Kappale levisi räjähdysmäisesti ja samanaikaisesti järjesteltiin Warnerin kanavien kautta Spotifyihin.  Olli Saksan mukaan tämä tapahtui poikkeuksellisella vauhdilla puolessa vuorokaudessa ja ei ollut helppoa.  

Mörkö oli jo muodostunut käsitteeksi kansalaisten keskuudessa.  Kun kappale oli saatu Spotifyihin jännitettiin miten käy, pääseekö Suomi finaaliin ja tekeekö Marko Anttila maalin.  Näin tapahtui ja kaikki meni uskomattomasti nappiin. ja kappaleen sisältö vain voimistui, mikä takasi kappaleen nousun tämän hetkiseen kärkeen Spotifyssa. Saksa toteaa, että ei ole urallaan näin upeaa kappaleen nousua ja muodostumista koko kansan omaisuudeksi. Lisäksi syntyi uusi artisti, sillä kappaleen esittäjälle Olli Hartoselle annettiin nimeksi DJ ILG, jolla mentiin Youtubeen ja Spotifyihin.  Nyt DJ ILG on saanut jo keikkatarjouksia.
 
Biisin tekijät olivat mukana MM-jääkiekkoilijoiden juhlassa lavalla maailmanmestareiden kanssa.  Olli Saksa kuvaa tunnelmaa unenomaiseksi usvaksi: kansa hurraa, yhteenkuuluvaisuuden tunne on käsittämätön, arvostetaan jääkiekkoilijoiden ponnistusta ja saavutusta.  

- Suomi oli sillä hetkellä positiivinen paikka ja jokainen voi unohtaa murheensa yhdeksi päiväksi, summaa Saksa kultajuhlan tunnelmia.

 

Kuuntele Löikö Mörkö sisään? feat. Antero Mertaranta biisi Spotifysta.

Tai YouTubesta alta.