Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 08.12.2019

LEO julkaisi Roomassa kuvatun musiikkivideon "Kultaa"-kappaleeseen

Laulaja-lauluntekijä LEO julkaisi tänään musiikkivideon uuteen singleensä ”Kultaa”.
Ville Juurikkalan ohjaama video kuvattiin syksyisessä Roomassa. Kolmipäiväisiin kuvauksiin mahtui myös onnekas sattuma: "Haluttiin Villen kanssa saada videoon suurkaupungin fiilistä ja lähdettiin kuvaamaan Roomaan kolmeksi päiväksi. Kuvattiin öisin että saatiin taltioitua tyhjiä katuja ja upeaa arkkitehtuuria. Roomassa ei ollut satanut tosi pitkään aikaan, mutta yhtenä yötä vettä tuli kaatamalla. Se oli kuin taivaan lahja ja toi videoon just sen loppusilauksen mitä haluttiinkin. Oli rankka, mutta ikimuistoinen reissu!" kuvailee LEO.

 

"Kultaa" on kolmas single ensi vuonna julkaistavalta LEOn toiselta sooloalbumilta. Mm. Radio Suomipopin soittolistalle noussut ”Kultaa” esittelee LEOn herkkää puolta vastapainoksi tulevalta albumilta jo julkaistuille singleille ”Nuori, kaunis ja vapaa” ja ”Mikä laulaen tulee se bailaten menee”:

”Tää biisi on voimalaulu paitsi mun läheisille, myös mulle itselleni. Olen perusluonteeltani positiivinen ja ekstrovertti, mutta kuitenkin mulla on heikot hetket ihan samalla lailla kun kaikilla muillakin. Tällä biisillä mä haluan muistuttaa, että vaikka välillä ois mieli maassa, niin kaikki järjestyy kyllä. Ja korostaa sitä, miten tärkeää on että joku tukee sua huonoinakin hetkinä.” kuvailee LEO.

 

Kuvassa on LEO, jolla on molemmat kädet ylhäällä.  Hänellä on kuparin kiiltävä paita  päällä ja avoimista napeista näkyy tatuointia.

Kuva: Sony Music Finland

 

LEO on 28-vuotias laulaja-lauluntekijä, joka voitti vuoden 2017 debyyttialbumillaan ”LEO” Vuoden Tulokas -Emma-palkinnon. LEOn tunnetuimpia kappaleita on debyyttilevyn single ”Kaikki mitä rakastin”, joka nousi radiolistan top20:een, ja jota on kuunneltu Spotifysta yli 3 miljoonaa kertaa. LEO on soolokappaleidensa ohella vieraillut mm. Junon platinaa streamanneella ”Katumuksen sakramentti” -kappaleella sekä Yksi Totuus -yhtyeen ”Juodaan viinaa” -kultahitillä.