Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 15.08.2019

Lauri Maijalan ohjaama Riistapolku on julma kertomus viattomuuden lopusta

Helsingin Kaupunginteatterin pienen näyttämön syyskauden avaa Fassbinderin elokuvanakin tunnettu, väkevillä teemoillaan koskettava ajaton perhetragedia Riistapolku (Wildwechsel, 1971) 4. syyskuuta. Franz Xaver Kroetzin kirjoittaman näytelmän on suomentanut Vesa Tapio Valo ja sen ohjaa Lauri Maijala.

Kuvassa ovat nuorta paria esittävät Ella Mettänen ja Paavo Kinnunen. Mettänen on vasemmalla hiukset saparoilla, joissa on ruskeat pampulat. Hänella on harmaan ruskean keltaisen raidallinen, kauluksellinen pusero. Kinnusella on lyhyet ruskeat hiukset ja musta kauluksellinen pusakka sekä ruosteen ruskea kauluspaita.  Kädessään hänellä on valkoinen pirtelö.  He istuvat pöydän ääressä ja takana näkyy peura-aiheinen gobeliini.

Ella Mettälä ja Paavo Kinnunen.  Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

 

Helsingin Kaupunginteatterin pienen näyttämön syysohjelmistoKinnusella on n avaava Riistapolku on tarina aivan tavallisesta keskiluokkaisesta perheestä, joka joutuu kohtaamaan odottamattoman tragedian. Perheen 13-vuotias tytär Hanni rakastuu 19-vuotiaaseen Franziin. Vanhemmat vastustavat ja häpeävät suhdetta, mutta tytär ei suostu luopumaan ensirakkaudestaan. Nuorukainen tuomitaan suhteestaan alaikäiseen, mutta rangaistuksen jälkeen nuorten tapaamiset jatkuvat, ja tapahtumat vauhdittuvat kohti traagisista loppua.

”Riistapolku on kertomus kielletystä ensirakkaudesta. Se pakottaa katsojan kysymään, mitä on oikea rakkaus ja kuka sen määrittelee? Se on kertomus aikuiseksi kasvamisen vaikeudesta, sukupolvien välisestä kuilusta, häpeästä ja unelmista unelmattomassa maailmassa. Riistapolku osoittaa kuinka lyhyt matka on sivistyksestä barbariaan. Kuinka helppoa onkaan olla tuomitsematta – kunnes odottamaton tragedia tapahtuu omalle kohdalle. Miltä tuntuu, kun et tunnista enää sitä, jota olet rakastanut kaikista eniten – kun tutuista kasvoista katsovat vieraat silmät?”, sanoo ohjaaja Lauri Maijala.

Nuorta paria näyttelevät HKT:ssa ensimmäistä kertaa vierailevat, mm. Ryhmäteatterista ja Teatteri Jurkasta tuttu Ella Mettänen ja tänä vuonna Jussi-palkittu Paavo Kinnunen. Vanhempien rooleissa nähdään Risto Kaskilahti ja Ursula Salo ja näytelmän muissa rooleissa Pekka Huotari.

Lavastuksen 1970-luvun pieneen teollisuuskaupunkiin sijoittuvaan esitykseen on suunnitellut Antti Mattila ja puvut Elina Kolehmainen. Valosuunnittelusta vastaa Kari Leppälä ja äänisuunnittelusta Aleksi Saura. Naamioinnin ja kampaukset on suunnittelut Henri Karjalainen.

Saksalaiskirjailija Franz Xaver Kroetz tunnetaan rankasta realismistaan ja niukkasanaisesta dialogistaan. Hän kirjoitti Riistapolun 21-vuotiaana, ja näytelmä on malliesimerkki hänet maailmanmaineeseen nostaneista aiheista ja teemoista. Kroetz on myös näytellyt useissa näytelmissään ja ohjannut niitä näyttämölle, televisioon ja radioon. Näytelmien lisäksi hän on kirjoittanut romaaneja ja runoutta. Kroetz on saanut töistään useita palkintoja, mm. Bertolt Brecht -kirjallisuuspalkinnon ja Saksan valtion Bundesverdienstkreuz-kunniamerkin.

Riistapolku tunnetaan myös Rainer Werner Fassbinderin elokuvasovituksena vuodelta 1972.