Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 30.03.2021

Lappeenrannan Balettigaalaan huippuesiintyjiä Suomesta ja eri puolilta maailmaa

Lappeenrannan Balettigaala tarjoaa elokuun loppupuolella elämysten matkan tanssin maailmaan. Balettigaala nähdään Lappeenrannan kaupunginteatterin suurella näyttämöllä perjantaina 27.8. ja lauantaina 28.8.

Kuvassa on balettitanssija Elza Leimane ilmassa spagaatissa ja hänellä on sininen puku ja valkoinen paitapusero päällään. Tausta on musta.

Elza Leimane, Latvian kansallisbaletti. Kuva: Stanislav Belyaevsky

 

Lappeenrannan Balettigaalan ohjelmisto on valmistunut. Taiteellinen johtaja Juhani Teräsvuori kutsuu kaikki mukaan kansainvälisten tähtien johdattamalle matkalle, jossa tanssin universaali kieli yhdistää eri kulttuurit ja ihmiset ympäri maailmaa.

- Tanssijat kuljettavat mukanaan myös ripauksen oman kotimaansa kulttuuria. Balettigaalan 2021 esiintyjät tuovat kotimaidensa tanssilliset terveiset Venäjältä, Koreasta, Japanista, Tanskasta, Romaniasta, Latviasta, Yhdysvalloista, Sloveniasta ja tietysti Suomesta.

Italialaisen Renato Zanellan koreografiassa Everybody Waltzes soivat Straussin rakastetut valssit. Teos on tehty alun perin Wienin valtionbaletille, jonka uudenvuoden konserttien tanssilliset Strauss-tulkinnat ovat maailmankuuluja. Zanella toimi pitkään baletinjohtajana Wienissä.

- Renato Zanella tuo Lappeenrantaan Slovenian kansallisbaletin, jonka baletinjohtajana hän aloitti vuoden 2021 alussa. Saamme nähdä varta vasten Balettigaalallemme räätälöidyn kimaran Straussin valsseja, Teräsvuori kertoo.

Johan Kobborg on tehnyt loistavan uran tanssijana Tanskan kuninkaallisessa baletissa sekä viime aikoina menestynyt myös koreografina. Les Lutins on yksi hänen rakastetuimmista koreografioistaan.

Teräsvuoren mukaan teoksessa kolme tanssijaa kohtaa näyttämöllä viulistin ja pianistin ja luvassa on virtuoosien ilotulitus.

- Tämä teos ei vaadi esittäjiltään vain briljanssia ja taituruutta, vaan myös charmia ja hyppysellisen allegroa silmäkulmaan. Kobborg on luonut todellisen helmen, mutta viittaako teoksen nimi Tontut viulukappaleeseen La Ronde les lutins vai esiintyjiin, se jääköön katsojan päätettäväksi, Teräsvuori arvuuttelee.

Lappeenrannan Balettigaalassa nähdään myös aiemminkin Lappeenrannassa sekä esiintyjänä että koreografina ihastuttanut Latvian kansallisbaletin Elza Leimane.

- Latvian kansallisbaletin ohjelmistossa on palkitun koreografin Marco Goecken Tulilinnun adagio, jossa musiikkina soi tietysti Stravinsky. Goecken Tulilinnun tulkinta on jotain ennen näkemätöntä ja juuri erityislaatuinen liikekieli on tehnyt hänestä yhden aikakautemme kysytyimmistä koreografeista.

- Vahva ja ilmaisuvoimainen esiintyjä Leimane nähdään Tulilintu-teoksessa yhdessä partnerinsa Arturs Sokolovsin kanssa, Teräsvuori sanoo.

Japanilainen Aya Okumura ja korealainen Young Gyu Choi kohtasivat toisensa Hollannin kansallisbaletissa. Lappeenrannassa Okumura edustaa kuitenkin Berliinin valtionbalettia ja Young Gyu Choi puolestaan edelleen Hollannin kansallisbalettia.

- He ihastuttavat muun muassa Le Corsaire -baletin vaativassa Grand Pas de Deux -numerossa, joka on gaalaohjelmistojen aatelia, Juhani Teräsvuori hehkuttaa.

Myös Bostonin baletin monitaituri yhdysvaltalainen Derek Dunn saapuu elokuun loppupuolella Lappeenrantaan. Teräsvuori uskoo, että Dunn hurmaa erityisesti poikkeuksellisen vahvalla tekniikalla ja lavakarismalla.

 

Kuvassa on mustalla näyttämöllä pianistin pää ja viulisti sekä vierellä kolme tanssijaa, jotka ovat uteliaina katsomassa soittoa.

Les Lutins. Kuva: Vlad Eftenie

 

- Tuomisenaan hänellä on alun perin Baryshnikoville luotu teos Vestris. Leonid Jacobsonin sooloteoksen aiheena on ranskalainen tanssijalegenda Auguste Vestris (1760–1842). Tämä särmikäs ja ehkä hieman mahtailevakin hahmo haastaa tanssijan tekniseen ja monipuoliseen ilmaisuun. Legendaarinen pienoisbaletti nähdään nyt ensimmäisen kerran Suomessa.

Lappeenrannassa nähdään myös kotimaista loistoa

Kansainvälisten vieraiden lisäksi Lappeenrannan Balettigaalassa nähdään kotimaista balettiloistoa ja -osaamista. Permin baletin nuori suomalaislahjakkuus Rasmus Ahlgren ja toinen tähtiesiintyjä Polina Bulkakova tulkitsevat Tuhkimon tarinan ja klassisen Coppélia-baletin näyttävän Grand pas de Deux- numeron.

- Tuhkimon tarina on kaikille tuttu, mutta juuri tässä muodossa ja versiossa sitä ei Suomessa ole vielä koskaan kerrottu. Tuhkimon koreografia on Alexey Miroshnichenkon. Musiikkina soi tunnelmallinen Prokofjev, Balettigaalan taiteellinen johtaja Juhani Teräsvuori taustoittaa.

Kotimaista väriä ja taituruutta tuo mukanaan myös Alpo Aaltokoski Company koreografi-tanssitaiteilija Aapo Aaltokosken johdolla. Ryhmän teokset ovat kiertäneet lähes 30 maassa viidellä mantereella.

- Näemme otteen soolokoreografiasta Navigatio. Siinä itse maestro Aaltokoski vie meidät tunteikkaalle matkalle, ja näyttämöllä sykkii vahvana elementtinä tanssijan ja lavalla soittavien kielisoitintaitureiden Jussi Jaakonahon ja Joonas Wideniuksen intensiivinen yhteys.