Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 09.03.2020

Lahden Sibeliustalo tänään 20 vuotta ja juhlakonsertti tulossa

Lahteen 9.3.2000 avattu Sibeliustalo on toiminut jo 20 vuotta kaupungin arvokkaan rantakaupunginosan maamerkkinä ja kaupungin tunnetuimpana matkailukohteena.

 

Kuvassa on Lahden Sibeliustalo iltavalaistuksessa ja kuva on otettu Vesijärven suunnasta.  Valot heijastuvat tummaan veteen.

Kuva: sibeliustalo.fi

 

Vaikka Sibeliustalo nousi aikoinaan Vesijärven rantaan vain yhden valtuustoäänen enemmistöllä, on Sibeliustalon merkitys Lahden kulttuurielämälle tänä päivänä kiistaton. Pääsalin akustiikka on tuonut kaupungille tunnustusta maailmanlaajuisesti.

Sibeliustalo oli alun perin suunniteltu tänä vuonna 70 vuotta täyttävän Sinfonia Lahden kotisaliksi, mutta talolle haluttiin sittemmin myös laajempaa käyttötarkoitusta. Merkkivuosia juhlistetaankin yhdessä juhlakonsertin merkeissä torstaina 26. maaliskuuta.

 

Sinfonia Lahti: Juhlakonsertti
Sinfonia Lahti 70 vuotta - Sibeliustalo 20 vuotta Sibeliustalon Pääsalissa torstaina 26.3.
Dima Slobodeniouk, kapellimestari
Dominante & Murtosointu -kuorot
Tuuli Lindeberg, sopraano
Okka von der Damerau, mezzosopraano
Niall Chorell, tenori
Luiz-Ottavio Faria, basso

Ludwig van Beethoven: Missa solemnis