Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 26.04.2020

Korsholman Musiikkijuhlat järjestetään - teema Yksin, villi ja vapaa on entistä ajankohtaisempi korona-aikana

Korsholman Musiikkijuhlat järjestetään 29.7.–5.8.2020. Vuoden teema Yksin, villi ja vapaa viittaa Ludwig van Beethoveniin, 1920-luvun toimiessa sivuteemana ja kontrastina Beethovenin musiikille. 1920-luku oli iloinen ja odotuksia täynnä oleva vuosikymmen ensimmäisen maailmansodan ja espanjantaudin jälkeen, ennen pörssiromahdusta ja 1930-luvun maailmanlaajuista lamaa. Musiikkijuhlien säveltäjävieras vuonna 2020 on ruotsalainen Mats Larsson Gothe, jonka ilmaisuvoimaisessa musiikissa on vaikutuksen tekevää
syvyyttä. Taiteellisena johtajana toimii kolmatta vuottaan viulisti-professori Cecilia Zilliacus.

 

Kuvassa on Cecilia Zilliacus kasvokuvassa sivuttain ja hänellä on viulu kädessään.

Korsholman Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Cecilia Zilliacus. Kuva: Korsholman Musiikkijuhlat

 

Suomen festivaalikentällä ensi kesä on vääjäämättä erilainen. 31.7. saakka yli 500 hengen kokoontumiset ja festivaalit on peruttu. Paljon jokakesäisiä tapahtumia jää järjestämättä.
Korsholman Musiikkijuhlilla ovat vuoden 2020 ohjelma ja konserttikartta olleet jo pitkään valmiina. Yleensä festivaalilla on kolme konserttia joka päivä ja ulkomaiset ja kotimaiset muusikot työskentelevät iloisesti yhdessä. Vuosittain festivaalilla on noin 5000 kävijää.

Vuoden 2020 Korsholman Musiikkijuhlat poikkeavat tavallisesta, mutta festivaalia ei ole peruttu. Festivaalijohto suunnittelee konserttien lähettämistä suoratoistona eri kanavien kautta. 1.8. alkaen konsertteja myös järjestetään elävänä yleisön edessä, jos suositukset ja määräykset sen sallivat – mutta ehdottomasti vain, jos koronavirustilanne antaa myöten.
Festivaalin kohdeyleisön ja muusikoiden terveys ovat ehdottomasti etusijalla!

Taiteellisen johtajan Cecilia Zilliacuksen mukaan Korsholman Musiikkijuhlat tarjoaa näissä olosuhteissa taiteellisia kokonaisuuksia ja pitää musiikkielämän aktiivisena ottaen huomioon sekä yleisön että taiteilijat. Korsholman Musiikkijuhlat on edelleen klassisen musiikin merkittävimpiä tapahtumia Pohjanmaalla eikä se tingi taiteellisesta tasostaan.

Musiikkijuhlat tarjoaa virtuaalisesti konsertteja jokaiseen tietoverkossa olevaan kotiin sekä hoitolaitoksiin ja palvelutaloihin maksutta. Tämä on Musiikkijuhlien anti vuodelle 2020 helpottamaan pandemian vaikutuksia ja tuottamaan kulttuurielämyksiä. Ensimmäinen konsertti pidetään 29.7. yhdessä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin kanssa.

Uusi kokonaisohjelma julkaistaan festivaalin kotisivulla toukokuun aikana. Jo nyt on mahdollisuus nähdä ensimmäinen suoratoistona esitetty konsertti osoitteessa https://www.korsholmmusicfestival.fi

Konsertti Arkkiherttuan seurassa jäi pandemian takia pitämättä Vaasan kaupungintalolla, mutta se lähetettiin Tukholman konserttitalolta 15.4. Samalla avattiin festivaalin vuoden teema. Korsholman Musiikkijuhlat sitoutuu vuonna 2020 edelleenkin ottamaan huomioon saavutettavuuden eri ryhmille ja huomioi kestävän kehityksen.