Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 06.04.2020

Kolme teosta valittu Vuoden museojulkaisu -kilpailun finaaliin

Vuoden museojulkaisu -kilpailun finaaliin on valittu kolme teosta: Vapriikin Kadonneet kaunottaret – Tampereen rakennushistoriaa, Satakunnan museon Kahden kuvan aika sekä Maahengen kustantama Pellavaliina – Tampellan damasti 1859-1977.

 

Suomen museoliitto ja ICOM – Suomen komitea järjestävät joka toinen vuosi Vuoden museojulkaisu -kilpailun, jonka voittaja palkitaan Valtakunnallisten museopäivien yhteydessä 1. syyskuuta 2020.

 

Kuvassa on Museoliiton vuoden museojulkaisukilpailun voittajien kansikuvat Kahden kuvan aika, Kadonneet rakennukset ja Pellavaliina. Kannet ovat musta-valkoisia.

Kuva: Museoliitto

 

Vuoden museojulkaisu -kilpailuun lähetettiin 19 teosta, jotka ovat ilmestyneet vuosina 2017–2019. Kilpailun kriteereinä ovat teoksen tietosisältö, esitystavan luettavuus, yleisilme ja graafinen toteutus, sisällön ja esitystavan innovatiivisuus sekä kohderyhmän tavoittaminen.

Museopalkintolautakunnan mukaan kolme finalistia erottuivat hakijoiden joukosta selvästi. Finalistiteokset Kadonneet kaunottaret – Tampereen rakennushistoriaa, Kahden kuvan aika sekä Pellavaliina – Tampellan damasti 1859-1977 keräsivät kiitosta kauniista ulkoasusta, upeista valokuvista ja laadukkaasta tietosisällöstä. Tarkemmat kuvaukset teoksista ovat alla liitteenä.

Vuoden museojulkaisu -palkintolautakunnan puheenjohtaja on Suomen ICOMin hallituksen jäsen Anne Laiti. Muut jäsenet ovat Oulun kulttuurijohtaja Samu Forsblom, Yleisradion toimittaja Toivo Haimi, Suomen ICOMin jäsensihteeri Elina Makkonen, opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuriasiainneuvos Mirva Mattila, Suomen museoliiton viestintäpäällikkö Tuuli Rajavuori ja Hämeenlinnan kaupunginmuseon museonjohtaja Tuulia Tuomi. Raadin sihteerinä toimii Museoliiton projektisuunnittelija Eeva-Liisa Taivassalo.

Museopalkintolautakunnan perustelut Vuoden museojulkaisu 2020 -kilpailun finaaliin päässeistä teoksista:

Museokeskus Vapriikki: Kadonneet kaunottaret – Tampereen rakennushistoriaa
Tampereen museoiden julkaisuja 154

Teos tarjoaa hienon katsauksen Tampereen rakennuksiin. Vaikka kirja keskittyy Tampereen rakennushistoriaan, on sillä laajempi merkitys. Kirja on kunnianosoitus kaikille upeille, vanhoille rakennuksille, joita on eri vaiheissa purettu uudempien tieltä. Kirjan korkealaatuinen kuvitus on esteettistä ja informatiivista. Kirja sopii hyvin sekä tamperelaisille että kaikille rakennuksista kiinnostuneille. Kirjan lukemisen jälkeen Tampereen rakennetun kulttuuriperinnön näkee varmasti uusin silmin.

Satakunnan museo: Kahden kuvan aika, Två Tidsramar, Time in two Pictures
Satakunnan museon julkaisuja 24/2019

Kuvaparit sekä lyhyet ja ytimekkäät kuvatekstit johdattavat lukijan kiinnostavalle tutustumismatkalle Porin muuttuvaan kaupunkikuvaan. Kirjan kuvaajat ovat tehneet valtavan työn etsiessään arkistokuville nykyaikaiset vastineet täsmälleen samoista kohdista ja samalla tunnelmalla. Kirjan tekijät ovat lukeneet kuvia tarkkaan ja kuvateksteihin on nostettu lukijaa kiinnostavia yksityiskohtaisia havaintoja. Kolmekielinen teos palvelee laajaa yleisöä ja se innostanee tarkkailemaan maiseman muutoksia myös muualla.

Maahenki: Pellavaliina – Tampellan damasti 1859-1977

Kaunis julkaisu, jonka upea kansi houkuttelee tarttumaan teokseen. Kirja antaa kattavan kuvan pellavadamastin historiasta, Suomen ainoan pellavatehtaan historiasta, liinojen kuvioaiheista, käytöstä ja hoidosta. Runsas ja laadukas kuvitus tukee hienosti sisältöä. Myös taitto on selkeä. Teokselle voi luvata pitkää ikää sekä museoiden että yksityishenkilöiden tietoteoksena, jonka perusteella voidaan muun muassa ajoittaa liinoja.