Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 05.04.2020

Kapellimestari, viulisti Jukka Untamala aloittaa Lohjan Kaupunginorkesterin uutena taiteellisena johtajana syksyllä 2020

Lohjan kaupunginorkesterin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on valittu viulisti-kapellimestari Jukka Untamala. Untamala aloittaa uudessa roolissaan 1.8.2020.

Kuvassa on Jukka Untamala viulu kädessään. Kuva on puolivartalokuva.

Kuva: lohja.fi

 

Jukka Untamala kuuluu maamme musiikkielämän mielenkiintoisten moniottelijoiden joukkoon ja on tunnettu kapellimestarina, kamarimuusikkona, viulistina, sekä konserttisarjojen ja festivaalien innovatiivisena suunnittelijana. Hän on mm. Kamus-kvartetin alkuperäisjäsen ja Meidän Festivaalin taiteellinen johtaja yhdessä kvartetin jäsenten kanssa.

“Näinä haastavina aikoina tuntuu lohdulliselta luoda katsetta tulevaisuuteen. Olen erittäin onnellinen uudesta nimityksestä, ja odotan innolla tulevaa yhteistyötä. Orkesterin poikkeuksellinen monipuolisuus on tehnyt suuren vaikutuksen, odotankin, että pääsemme yhdessä kehittämään Lohjan kulttuuritoimintaa entistä rikkaammaksi ja luomaan elämyksellisiä konsertteja yleisöllemme!”

Lohjan Kaupunginorkesteri aloittaa kautensa Karjalohjan Kesäkonsertilla 15.8.2020. Syksyn koko ohjelma julkaistaan toukokuussa 2020.