Elokuvafestivaali Rakkautta & Anarkiaa starttasi jälleen viime perjantaina 19.9. Helsingissä.
Maamme suurinta elokuvatapahtumaa juhlitaan jo 24. kertaa. Tämän vuotinen ohjelmisto sisältää yli 120 pitkää elokuvaa, joihin yleisön on mahdollista tutustua festivaalin reilussa 400 esityksessä.
Elokuvakattaus on kulttuurisesti laaja: teemanäytöksistä löytyy niin aasialaista, amerikkalaista, afrikkalaista kuin eurooppalaista elokuvaa, indiehelmiä ja bollywoodia, poliittisia kommentaareja, animaatioita, dokumentteja ja paljon muuta. Genrerajojen yli elokuvia yhdistää toisiinsa erilaiset moraaliset kysymykset sekä ihmisyyden tarkastelu.
Rakastamisen haasteellisuudesta
Mia Halmeen koskettava ohjaus Ikuisesti sinun (2011) kuvaa huostaanotettujen lasten arkea prosessin eri vaiheissa. Lasten suhdetta biologisiin vanhempiinsa lähestytään hienovaraisesti kolmen tapauskertomuksen kautta. Elokuva on ajankohtainen, sillä huostaanottojen määrä kasvaa Suomessa kaiken aikaa. Katsojalle tutuksi tulee vastaanottokotien arki sekä lasten rakkauden kaipuu.
Ulrika Bengtsin Iris (2011) kertoo puolestaan 8-vuotiaasta tytöstä, joka hakee turvaa mielikuvitusystävistä kuolleiden lasten saarelta. Tässä koko perheen elokuvassa taiteilijaäiti uhraa tyttärensä menestyäkseen urallaan ja lähettää tämän kesäksi sukulaisten nurkkiin Ahvenanmaalle. Kesän aikana Iris joutuu kohtaamaan monia kipeitä asioita, kuten totuuden isästään, mutta toisaalta hän saa myös ensi kertaa oikeita ystäviä toisista saaren lapsista.
Maailman paino & puhelinseksiä
Lasten ohella festivaaleilla esillä ovat nuorten huolet sekä heidän rakkaudennälkänsä.
Eräs koskettavimmista kasvutarinoista on Scandivaltit-esityssarjaan sisältyvä esitys 15-vuotiaasta Sebastianista. Iranilais-ruotsalaisen Babak Najafin esikoisohjaus Sebbe (2010) on hyytävän kaunis kuvaus alkoholistin lapsesta, joka yrittää itsensä ohella kantaa pulloon uponneen äitinsä. Poika vaikenee ongelmista, eikä paljasta kenellekään koulussa jatkuvaa kiusauskierrettä, sillä hän tekee kaikensa välttääkseen tuottamasta lisää mielipahaa isän kuolemaa surevalle äidille. Sebastianin hätä on kouriintuntuvaa, ja pojan loputon kekseliäisyys hämmästyttävä voimavara sotkuisen arjen keskellä.
Tyyliltään valoisamman tarinan teinien arjesta tarjoaa norjalaisen Jannicke Systad Jacobsenin esikoisohjaus Turn Me On, Goddammit (2011), joka kuvaa 16-vuotiaan Alman seksifantasioita. Räväkällä huumorilla höystetty kertomus esittelee syrjäkylän nuorten arkea oivallisesti, ja Alman hahmo on helppo tunnistaa. Ei ole helppo asua keskellä metsää, kun nivusissa vonkuu hormoonit – romantiikan puutteessa Alma joutuu turvautumaan seksilinjoihin. Mutta puhelinseksi osoittautuu sangen huonoksi valinnaksi, kun Alman äiti saa maksettavakseen jättimäisen laskun...
Monikulttuurisuuden haasteet
Lasten ja teinien maailmoja sivuaa myös Ruben Östlundin Play (2011), joka pohjaa vuoden 2008 tapahtumiin Göteborgissa, kun maahanmuuttajalapset ryöstelivät ikätovereiltaan kännyköitä. Improvisaation pohjalta toteutettu elokuva kehkeytyy hitaasti, mutta psykologisesti tarkkanäköisesti. Psykologinen ryöstelyleikki juontuu maahanmuuttajalasten kokemasta vieraudesta ruotsalaisessa yhteiskunnassa.
Lopulta kisailu saa kolkot mittasuhteet, koska aikuiset eivät puutu tapahtumien kulkuun. Östlundin viesti on, että lapset tarvitsevat turvaa. Heille ei riitä eväiksi iPhone & lompakollinen viikkorahaa, eikä kadunkieli tai ostoskeskusten koodistot.
Sebbe
