Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 11.02.2021

Kaija Koo julkaisee voimakkaan rakkausballadin Taipumaton

Suomalaisen popmusiikin kuningatar Kaija Koo julkaisee perjantaina 12. helmikuuta uuden singlen Taipumaton. Kappale pitää sisällään voimakkaita tunteita rakkaudesta.

Suomalaisen popmusiikin kuningatar Kaija Koo julkaisee perjantaina 12. helmikuuta uuden singlen Taipumaton. Kappale pitää sisällään voimakkaita tunteita rakkaudesta.

Kuva: Nana Simelius

 

”Olen pitkään halunnut tehdä rakkausballadin, jossa olisi kaikki maailman suuret tunteet. Uusi singleni Taipumaton on juuri sellainen. Siinä on sekä herkkyyttä että voimaa ja pääsin tulkinnassani käyttämään koko äänialaani. Taipumaton herätti jo demovaiheessa kuulijoissaan isoja tunteita, itkuakin vaikka kappale on täynnä voimaa. Kiitos lahjakkaat biisintekijät Tiina Vainikainen, Kalle Mäkipelto ja Henri Lanz, jotka jälleen osasivat täydellisesti pukea elämäni säveliksi ja sanoiksi. Olin myös studiolla Suomen parhaissa käsissä, kiitos Leri Leskinen vankkumattomasta tuesta äänityksen aikana ja kappaleen muut tuottajat Jukka Immonen, Joonas Angeria sekä Antti Riihimäki lopullisen version hiomisesta timantiksi.”

Uusi kappale Taipumaton antoi nimensä myös Kaija Koon 10. syyskuuta julkaistavalle elämäkerralle, joka tulee käymään läpi viidelle vuosikymmenelle ulottuvan uran huiput ja laskut.

”Kutsuin ensimmäistä kertaa studioon mukaan ”ulkopuolisen”, kun elämäkertakirjailijani Jouni K. Kemppainen tuli seuraamaan kappaleen äänityksiä. Hän oli mykkä tunteikkaan studiosession jälkeen. Välillä karjuin onnistumisen ilosta ja välillä raivosin, kun en ollut 100% tyytyväinen lauluuni. Oikean tulkinnan löytäminen on tärkeää, kyse ei ole vain laulamisesta. Olen onnellinen, että Jouni pääsi seuraamaan juuri tämän kappaleen matkaa.”

Kaija Koo julkaisi viime vuonna kaksi singleä Onnellinen loppu ja Hullut päivät, jotka molemmat nousivat virallisen radiolistan sijalle kaksi. Hän on yksi Suomen menestyneimmistä ja rakastetuimmista naisartisteista. Taitava tulkitsija yhdistää musiikillaan sukupolvia ja hänen keikkayleisönsä koostuukin niin nuorisosta kuin vanhemmista kuulijoista, jotka ovat seuranneet artistin uraa alusta asti.