Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 13.11.2020

Jere Karalahdesta kertovan elokuva on kurkistus kaunistelemattomaan elämäntarinaan - katso traileri

Jere Karalahdesta kertova Solar Films -elokuva Karalahti tulee teatteriensi-iltaan keskiviikkona 13.1.2021. Dokumentti kertoo Jeren karun ja omalla tavallaan järkyttävän tarinan sekä paljastaa peliurasta ja sen taustoista seikkoja, joita ei ole kerrottu aiemmin.

 

 

Juuso Syrjän ohjaamaan elokuvaan on haastateltu Jeren lisäksi yli 50 henkilöä, hänen perhettään, valmentajiaan, toimittajia, kanssapelaajia, poliiseja, lääkäreitä ja lapsuudenkavereita, Jeren mukaan aitoja lapsuudenystäviä kotikulmilta Helsingin Tapulikaupungista.

Syvällinen ja ennen kaikkea kaunistelematon elokuva koostuu haastattelujen lisäksi arkistomateriaalista ja dramatisoiduista kohtauksista. Oheisessa trailerissa ääneen pääsevät muun muassa Stanley Cup -voittaja ja olympiamitalisti Kimmo Timonen sekä entinen HIFK-valmentaja Doug Shedden.

Elokuvan on ohjannut Juuso Syrjä ja sen ovat käsikirjoittaneet Mika Karttunen ja Joona Louhivuori. Karalahti-elokuvan tuottavat Solar Filmsin Jukka Helle, Ida Kallio, Rimbo Salomaa ja Markus Selin. Elokuvan levittää Nordisk Film.