Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 20.09.2019

Jarkko Ahola tarttui rock-klassikoihin - Metallisydän-albumi julkaistaan ensi viikolla

Elämäni biisi -ohjelman solistina hurmannut komeaääninen Jarkko Ahola julkaisee ensi viikolla uuden Metallisydän-albumin. Kevään ja kesän aikana tuottaja Janne Huttusen kanssa tehty levy sisältää 11 rock-klassikkoa. Huolella tehty albumi soi paikoin hyvinkin massiivisena, osin tunnelmat ovat käsinkosketeltavan hauraat.

Kuvassa on Jarkko Ahola  mustavalkoisessa kuvassa. Ahola on keskellä kuvaa mustassa samettipuserosssa ja pitkät kihartavat hiukset valloillaan. Aholalla on kädet vastakkain ja etusormet vastakkain alaspäin.

Kuva: Marek Sabogal

 

- Levyä alettiin suunnitella jo alkuvuodesta enkä silloin ollut varautunut siihen, että siirtyisimme tyylillisesti rankempaan suuntaan. Esituotantovaiheessa etsimme biisejä ja sopivaa balanssia nykyisyyden ja menneisyyden, nyanssien ja voiman kanssa. Löysimme mielestäni hyvän tasapainon ja olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen, Jarkko Ahola kertoo.

Metallisydän-albumin versiot poikkeavat osin suurestikin esikuvistaan. Mukana on suomen- ja englanninkielisiä legendaarisia rock-kappaleita: Levyn alkupuolella kuultava metalliklassikko Holy Diver on valon ja varjon leikki, joka kasvaa loppua kohti melkoisiin mittoihin. Suuret balladit I Want to Know What Love Is ja Still Loving You soivat komeasti Jarkon tulkitsemina. Gary Mooren Johnny Boy on Jarkon omia suosikkeja ja albumin ainoa Iron Maiden -biisi Wasted Years päätyi mukaan tuottaja Janne Huttusen ehdotuksesta. Viimeiseen mieheen -biisissä on ehta hevimetallifiilis kun taas Lilja, ruusu, kirsikkapuu soi herkkänä.
 
Levyllä Jarkkoa säestävät Mikko Kosonen (flyygeli), Lauri Porra (kitara), Mikko Kaakkuriniemi (basso) ja Janne Huttunen (rummut). Lisäksi albumilla kuullaan myös mm. Bratislava Symphony Orchestraa ja Kaisaniemen ala-asteen lapsikuoroa.
 
Uuden albumin myötä käynnistyy myös Jarkko Aholan kahdeksan keikan konserttisalikiertue. Konserttisalikiertueella tullaan kuulemaan uuden albumin kappaleita sekä Aholan aiempaa tuotantoa.
 
Jarkko Ahola - konserttisalikiertue 2019
La 5.10. Hämeenlinna, Verkatehdas
Pe 11.10. Pori, Promenadi - LOPPUUNMYYTY
La 12.10. Turku, Logomo
Pe 18.10. Espoo, Tapiolasali
La 19.10. Lahti, Sibeliustalo
Pe 25.10. Mikkeli, Mikaeli  
La 26.10. Järvenpää, Järvenpää-talo
La 2.11. Tampere, Tampere-talo

Jarkko Ahola tuli aikoinaan tunnetuksi Teräsbetonin laulaja-basistina ja biisinkirjoittajana. Hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Ave Maria – Joulun klassikot (2012) on myynyt tuplaplatinaa ja myös sitä seuranneet levyt Suojelusenkeli - Joulun klassikot 2 (2014) ja Romanssi (2016) ovat myyneet platinaa ja kultaa. Rock-tenorin viimeisin, miehen omia biisejä sisältävä Mä tuun suo luo -albumi julkaistiin keväällä 2018 ja se meni suoraan Suomen virallisen listan sijalle 2. Yhdessä Waltteri Torikan kanssa Ahola on myynyt Hartwall Arenan loppuun jo kahtena vuotena peräkkäin. Myöhemmin tänä vuonna Jarkko Ahola esiintyy yhdessä Waltteri Torikan kanssa Hartwall Arenalla sekä tekee kirkkokiertueen.