Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 28.10.2020

Espoon Kaupunginteatterissa tarjolla harvinaisempaa Strindbergiä – Laura Jäntin sovittama ja ohjaama Aavesonaatti

Palkittu ja kansainvälisesti meritoitunut ohjaaja Laura Jäntti ohjaa Espoon Kaupunginteatteriin August Strindbergin klassikkonäytelmän Aavesonaatti. Esityksen ensi-ilta on helmikuussa 2021.

Aavesonaatti on matka kätkettyjen ja väärien tekojen sekä kasvavan teeskentelyn maailmaan. Se peilaa ihmismielen mekanismeja karmealla ja hauskalla tavalla. Elämän monimutkaisuus, likaisuus ja jumittavuus, illuusioiden hauraus ja unelmien puhtaus saavat kyytiä, kun arjen iso luuta lakaisee.

Vuonna 1908 kantaesitettyä Aavesonaattia on pidetty tekstinä, johon vain näkemyksellisesti vahvat ohjaajat tarttuvat. Ingmar Bergman esimerkiksi ohjasi näytelmän uransa aikana neljästi. Suomalaisilla näyttämöillä Aavesonaatti on kuitenkin nähty vain muutamia kertoja.

Jäntin sovittamaan teokseen on koottu näyttämölle persoonallinen taiteilijajoukko. Näyttelijä-miimikko-klovni Siri Hamari, tanssija-näyttelijä-laulaja Janne Marja-aho ja fyysisen teatterin konkarinäyttelijä Ana-Yrsa Falenius ovat rajoja rikkovia, monipuolisia ja ennakkoluulottomia taitureita. Manipulaatiota, muunneltua totuutta ja magiaa yhdistävä teos saa tinkimättömän toteutuksen Milja Salovaaran visualisoimana.

Sisällöltään ja muodoltaan Aavesonaatti näyttäytyy pirullisen terävänä tämän ajan kritiikkinä ja ihmiselämän kuvana.

 

Kuvassa on Strindbergin kasvot harmaansinertävän hiuspehkon kanssa tummalla pohjalla.

Kuva: Espoon Kaupunginteatteri

 

Laura Jäntti on pitkän linjan ohjaaja, joka palkittiin opetus- ja kulttuuriministeriön Näyttämötaiteen valtionpalkinnolla vuonna 2007. Sittemmin hän on valloittanut muun muassa Suomen Kansallisteatterin suuren näyttämön yhdessä Pirkko Saision kanssa kolmella ohjauksellaan (SLAVA! Kunnia 2015, Koivu ja tähti 2017 ja Musta Saara 2018).

Suomenkielinen ensi-ilta Espoon Kaupunginteatterin Revontulihallissa 4.2.2021. Esitys siirtyy myöhemmin ruotsinkielisenä Strindbergs Intima Teateriin, Tukholmaan.

Suomennos Lauri Sipari, sovitus ja ohjaus Laura Jäntti, visualisointi Milja Salovaara, valosuunnittelu Morten Reinan, äänisuunnittelu Tommi Koskinen, laulun sävellys Markus Fagerudd, esiintyjät Ana-Yrsa Falenius, Siri Hamari, Janne Marja-aho

Esitys on Espoon Kaupunginteatterin ja Ulappa Productionsin yhteistuotanto.Se on tehty Suomen Kulttuurirahaston, Svenska Kulturfondenin ja Oskar Öflund Stiftelsen tuella.

Esityskieli suomi, tekstitys suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.