Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 27.04.2020

Drive-in-teatteri tulossa Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen A-halli on tarkoitus muuttaa drive-in-teatteriksi kesäkuun alussa, mikäli koronatilanne sen sallii. Suunnitelmissa on järjestää Drive-in-leffaviikko 2020, jonka aikana esitetään useampia näytöksiä lapsille ja perheille sekä nuorisolle ja aikuisille suunnatuista elokuvista. Drive-in-teatteri toteutetaan sisätiloihin A-halliin eli yleisö istuu näytösten ajan omissa autoissaan. Edellytyksenä leffaviikon toteutumiseen on, että Suomessa saa kesäkuussa jo kokoontua yli kymmenen hengen voimin. Tarvittaessa leffaviikko toteutetaan myöhemmin.

Kuvassa on piirretty pikkuauto ja tekstinä on filminpätkälle kirjoitettu drive-in leffaviikko.

Kuva: Finland Events/Tampereen Messut Oy

 

Koronaviruksen takia Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen tilat tyhjentyivät messuista ja tapahtumista kevään ja kesän osalta. Poikkeustilanne pakotti miettimään nopeasti uusia tekemisen muotoja ja maaliskuussa heräsi ajatus drive-in-teatterin toteuttamisesta sisätiloihin.

– Kymmenen hengen kokoontumisrajoitusten vuoksi emme ole voineet vielä toteuttaa ajatusta drive-in-teatterista. Olemme kuitenkin valmistautuneet siihen, että mikäli yli kymmenen hengen kokoontumiset ja sitä kautta pienet yleisötapahtumat ovat sallittuja jo kesäkuussa, toteutamme tämän Drive-in-leffaviikon heti 1.6. alkaen. Yhdessä näytöksessä voi olla kerrallaan noin 70–80 henkilöautoa riittävillä väleillä ja ihmiset istuvat omissa autoissaan koko näytöksen ajan.

Leffaherkut myydään halukkaille suoraan autoihin. Lippukaupan avaamme heti, kun viranomaisten päätökset sen mahdollistavat. Jossain vaiheessa tämän leffaviikon tulemme joka tapauksessa toteuttamaan, mutta toivomme kovasti, että saisimme jo kesäkuussa tarjota pienille porukoille kerrallaan tällaisen erilaisen leffakokemuksen, kertoo tapahtumajohtaja Hannele Nuotio Tampereen Messujen tapahtumatoimisto Finland Eventsistä.

Drive-in-leffaviikko 2020: Aika jonka sain, Midway, Koiranpäivät ja Corgi – kuningattaren koiranpentu

Drive-in-leffaviikko 2020 starttaa maanantaina 1.6. kutsuvierasnäytöksillä. Lippuja tullaan myymään tiistaista sunnuntaihin 2.–7.6. esitettäviin elokuvanäytöksiin. Leffaviikon lastenelokuvina tullaan esittämään Shrek-elokuvan tekijöiden uutuusanimaatio Koiranpäivät (K-7) ja brittihovin lellikkikoira Rexin seikkailuista kertova Corgi – Kuningattaren koiranpentu (K-7).

Nuorisolle ja aikuisille suunnattuina elokuvina nähdään Tuukka Temosen uutuuselokuva Aika jonka sain (K-12) sekä The Independence Day, The Day After Tomorrow ja 2012 -elokuvien ohjaajan Roland Emmerichin uusi tositapahtumiin perustuva elokuva Midway (K-12).

https://www.finlandevents.fi/driveinleffaviikko