Huilasin postiautossa kirkolle ko, hoksasin yhen talon eessä poronpölättejä.
Nolit yhenlaisia kiiltäviä hepsuja, jokka oli sijottu jostaki vipstaakista köythen. Köysi oli sitte puitten välhin pingotettu, niinko aijaksi. Ilosesti net tuulessa heilahtelliit. Mie siinä taivastelemhan, että mistäkhän nuita saa. Jo se kuski tiesi heti viisata. Alakosta saapii ostaa semmosia viinipäniköitä, joitten sisällä on voliopussi. Sen ko sieltä irrottaa, ja hanasta sittoo narhun, niin se somasti vipattaa. Porot ei tohi tulla kartanolle, ko joku koko ajan heiluu. Heleppoa ko heinänteko.
Mie asiasta ilahuin. Meillon porot alakanhet kartanolle tormaamahan. Son melekosen pölättävvää, ko hirvas tolijottaa rappusilla seisojaa silimhin. Semminki rykimäaikana ja tämmöstä verevää naisihimistä. Porot on ruvenhet kortteeraamhan meän pellolla, ko isäntä alako naurhiita vilijelemhän. Syksyllä nostokone hylyki pienemmyksiä naurhiita ja jättää maahan. Porot niitä pellosta kaivamhan. Mullat nousee lumen päälle, eikä kartanolle uskalla mennä. Elämä näyttää mustalta.
Mie siittä Alakhon. Naapurin Markitille soitin, että met rupiamma nyt askartelemhan pölättimiä. Aloimma juomhan ensmästä pänikkää tyhyjäksi. Jo soli vistoa lientä. Kitkerää ja pahan hajusta. Laitoimma sokeria mahoton sekhan, niin sitä saatto just juua. Työstä se kävi. Emmä saanhet ko yhen pänikällisen alas, oli se niin raskasta hommaa. Hukhan sitä ei kehanu heittää, ko kerran oli rahalla kalhiit viinit ostettu. Aamuhan siinä sautti ja mahoton pääkipu, ko Markitin kans sohovalta pysthön könysimmä. Markitti tuumi, että totta se kipu sillä lähtee, millä on tullukki. Met aukasimma toisen tötsän, ja eikö homhin. Soli harjottelu tehonnu, emmä tarvinhet hetikhän niin paljoa sokeria. Pääkipu hävis puolhen päivhän mennessä keviästi.
Viikon verran met niitä pölättimen osia keräsimmä. Ehimmä siinä välissä kyllä kaikki asiat käsitellä mitä maa päälhään kantaa. Kaikhin met otima kantaa, jymäkästi otimmaki. Välillä aukasthin uus pänikkä. Jo met saima aikaseksi yhen pellonlaijallisen pölättejä. Olimma niitä justhan kiinnittämässä, ko ukko siihen tuli mesoamhan. Meni muka hältä maine, ko akka päishän jurraa ympäri peltoja. Molisin sille heleposti suuttunu, jos en olis ollu niin hyällä päällä ja ilonen.
Sevverran huono siivo oli kotona ja vattassa, että pijimmä Markitin kans viikon tauon. Joimma piimää. Ootimma, ko miehet lähit hirvimethän, ja käynnistimmä uuen rojektin. Vielä oli kolome pellonlaitaa pölättimiä vailla. Eikö juomhan. Jotenki se rupes jo ihan hyvältä maistumhan. Merkkiä vishin tuli vaihettua aina välillä, ko väri vaihteli. Mie en niistä laatikon ulukopinnoista ja nimistä välittäny. Kassalla varmistin aina että on voliopussi sisällä. Kassa sano että on on. Mie löin rahat tiskhin.
Jo siinä keviästi meni talavi askarteluhommissa. Ukot vain pittiit pahana. Molimma justhan keksinhet, että rupiamma pölättejä myymhän naapureille. Omat pellonlaijat olit voliopusseista sakiana. Mies oli nokka solomussa, että näkkee turisti mimmosta väkiä täälä assuu. Meillä huoju ja heilahteli kaikki tontin reunat siihen malhin, että porot ja turistit kiertiit kaukaa. Meillä jäi pisnes alottamatta. Vaisuksi meni elämä. Ei ollu ennää mithän mukavaa hommaa.
Viimiviikolla näin lehessä uuen askarteluvinkin. Siinoli koiranomistaja näpertäny pitkäkarvaselle mäyräkoirallensa kätevän sajetakin kalija- ja lonkeropatterin muovikuorista. Kehu vielä, että son kätevämpi ko pahavinen mäyräkoira. Mulle tuli siskonlikka mielhen. Sillon kenneli Keravalla. Kasvattaa mahottomasti siliäkarvasia mäyräkoiria. Että jos mie koirille ens syksyksi sajetakit…
Teksti: Jaana Sarell
