Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 21.10.2022

Etelä-Karjalan museon uusi Esihistoriallisten asenteiden museo -näyttely kertoo tasa-arvon historiasta

Lauantaina 22.10.2022 avautuva näyttely Esihistoriallisten asenteiden museo on kulttuurihistoriallinen näyttely sukupuolesta ja tasa-arvosta. Sukupuolta on pitkään pidetty yhteiskunnallisesti tärkeänä ihmistä määrittävänä tekijänä, ja sen vuoksi ihmiset ovat asettuneet eriarvoisiin asemiin. Näyttelyllä halutaan tuoda esiin vanhentuneita ajatusmalleja sekä sukupuolinormeja ja kannustaa museon asiakkaita keskustelemaan niiden tarpeellisuudesta.

Kuvassa on nainen naamiaispuvussa töyhtöhatussa ja samettitakissa miehen asussa. Kuva on musta-valkoinen.

Nainen naamiaispuvussa. Kuva: Oscaria Saren

 

Näyttelyssä tarkastellaan sukupuolen teemaa esihistoriasta nykyaikaan pohdiskellen samalla, mikä asenteissa ja tasa-arvossa on matkan varrella muuttunut ja minkä soisi vielä muuttuvan. Näyttely jakautuu erilaisiin kokonaisuuksiin joiden aiheina on esimerkiksi koulutus, työelämä ja sukupuolitietoinen kasvatus. Näyttelyssä voi myös testata kuinka etuoikeutetussa asemassa itse onkaan.

Näyttely on toteutettu yhteistyönä Plan International Suomi -lastenoikeusjärjestön kanssa, ja sen keskiössä ovat Lappeenrannan museoiden omat kuva-, esine- ja taidekokoelmat, joita on näyttelyä varten tarkasteltu nykyaikaisin silmin tasa-arvon näkökulmasta. Kansainvälistä ilmettä näyttelyyn puolestaan tuovat Plan Internationalin historialliset kuva-aineistot järjestön alkutaipaleelta sekä suomalais-afrikkalaisen kulttuurikeskus Villa Karon ja Plan Suomen yhteistuottama tanssitaiteellinen lyhytelokuva. Näyttely on avoinna 6.4.2023 asti.

Plan International on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton lastenoikeusjärjestö, joka on perustettu vuonna 1937. Suomessa toimintaa on ollut vuodesta 1998 lähtien. Nykyään Plan toimii lähes 80 maassa.

Villa Karo on suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus ja taiteilijaresidenssi Beninissä. Vuonna 2000 avatun keskuksen tarkoituksena on rakentaa siltaa suomalaisten ja afrikkalaisten taiteilijoiden ja kulttuurivaikuttajien välille.