Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 01.12.2020

Espoon Kaupunginteatterin kevätohjelmistossa laatudraamaa ja uusi konsepti Olavi Uusivirralta

Espoon Kaupunginteatterin kevään 2021 käynnistyy tammikuun puolessa välissä. Teatterin kattava ohjelmisto tuo Tapiolaan kotimaista teatteria idästä pohjoiseen. Myös perinteiset Viro-viikot jatkuvat maaliskuussa jo seitsemättä kertaa.

 

Kuvassa on etualalla nainen, jonka kuva näkyy etualan isolla näytöllä ja jonka varjo kuvastuu taustalla olevalle näytölle. Kuvan sävy on musta ja sininen.

Kristina Normanin Lihgter than Woman.  Kuva: Espoon kaupunginteatteri

 

Ohjelmisto käynnistyy länsimaisen näytelmäkirjallisuuden kulmakivestä, eli William Shakespearesta. Louhisalin ohjelmiston aloittaa Klocriketeaternin ja Sirius Teaternin Julius Caesar, jonka ruotsinkielinen ensi-ilta oli marraskuussa. Karnevalistinen ja groteski tulkinta klassikosta nähdään Espoossa suomenkielisenä versiona.

Perinteisillä Viro-viikoilla nähdään puolestaan teatterin terävintä kärkeä lahden takaa kahden vierailun voimin. Kinoteaternin Gesamtkunstwerk¹ on nokkela komedia taiteen vaikutuksesta ihmiseen. Kristina Normanin dokumentaarisessa teoksessa Lighter than Woman puolestaan pohditaan elämän painoa ja painottomuutta.

Viro-viikot saavat kylkiäisen myös Suomen puolelta, kun Joensuun kaupunginteatterin Stalinin lehmät vierailee huhtikuussa. Sofi Oksasen esikoisromaaniin perustuva esitys kuvaa kolmen sukupolven kautta elämää Virossa ja Suomessa sekä sitä, miten mahdotonta on olla nainen.

Kotimaisen draaman huippuja nähdään myös toukokuussa, kun joulukuulta siirtynyt Kajaanin kaupunginteatterin vierailu Hylje saapuu vihdoin Espooseen. Hylje on Marie Kajavan tekstiin perustuva kantaesitys perheestä ja pelosta.

Revontulihallissa Olavi Uusivirran Hullunviulu

Monilahjakas näyttelijä-muusikko Olavi Uusivirta perustaa Revontulihalliin poikkitaiteellisen salongin, Hullunviulun. Kussakin iltamassa pureudutaan taiteilijoiden prosesseihin ja avataan jotain keskeneräistä, haurasta ja vielä nupuillaan olevaa. Yleisö kutsutaan mukaan intiimiin, osallistavaan ja rentoon illanviettoon yhdessä.  

 Salongissa vierailevat ohjaaja, toimittaja Susanna Kuparinen, muusikko Timo Kämäräinen, teatteriohjaaja Jalmari Nummiluikki ja kirjailija, dramaturgi Aina Bergroth, tanssitaiteilija, koreografi Elina Pirinen, kirjailija Antti Nylén & kuvataiteilija Elina Merenmies sekä lauluntekijä Samuli Putro

Keväällä 2021 Revontulihallissa saa myös ensi-iltansa uusi tulkinta August Strindbergin Aavesonaatista. Lisäksi ohjelmistossa jatkavat arvostelu- ja yleisömenestykset Lehman-trilogia sekä Harhama.