Esko Salminen. Syntynyt sotien aikaan vuonna 1940 ja harrastanut, näytellyt ja elänyt teatteria yli viisikymmentä vuotta.
Nyt jo reippaasti yli seitsemänkymmenen Salminen raottaa verhoa legendaarisen ja ennen näkemättömän mittavan uransa edestä.
Lavalla on kolme miestä. Edustalla istuu Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho, joka haastattelee elävää legendaa lyhyin kysymyksin ja sen suurempia sekaantumatta.
Näyttelijä Esko Salminen. Kuva: Lehtikuva
Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho. Kuva: Sari Gustafsson
Haastateltavana oleva Esko Salminen puolestaan vastailee kysymyksiin rauhallisesti ja suomen kielellä kauniisti leikitellen.
Veteraaninäyttelijän laaja sanavarasto ja vahvat kirjavat ilmaisut kielivät elämänkokemuksesta ja siitä, että teatteri on jättänyt jälkensä. Lavan kolmas mies on pianoa taustalla pimputteleva Samuli Laiho, joka tekee työnsä tunnelmanluojana ja Salmisen useiden monologien säestäjänä.
Ilta Esko Salmisen kanssa -show'n käsiohjelma lienee todellinen löytö Salmisen runsaslukuiselle fanijoukolle. Värikäs vihkonen summailee miehen pitkää uraa ja luetteloi kronologisesti Salmisen näyttelijärooleja ja näytelmiä vuoden 1959 Miljoonavaillingista aina 2013 vuoden Kirsikkapuistoon.
Niskavuori, DVD-julkaisun kansi. Kuva: Wikipedia
Nuoremman polven edustajana näyttelijätaiturin roolilista ällistyttää minua vielä tavallistakin enemmän: tämä mieshän on näytellyt kaksi kertaa niin pitkään kuin itse olen ollut elossa! Erityisen kiinnostavan käsiohjelmasta tekevät kuitenkin kymmenet kuvat Salmisen uran varrelta. Kyseessä on kuin julkinen valokuva-albumi, jonka sivuilla nuori ja lupaava näyttelijä kasvaa lopulta varttuneeksi alansa taitajaksi.
Haastattelun aikana Salminen käy lävitse lämmintä suhdettaan niin Kansallisteatterin jykeviin ja elämänmakuisiin puitteisiin kuin näyttelemiseen ylipäätäänkin. Mielenkiintoisia ovat myös näyttelijän muistot lapsuutensa sotavuosilta ja uransa alusta. Lisäksi Salminen kertoo muutaman koskettavan tarinan äitinsä kuolemasta, urheilullisen isänsä alkoholisoitumisesta ja omista lapsistaan.
Samoin kuin ihmiselämä, Salmisen sisältävät muistelmat siis myös joitain kipeitä asioita, vaikkei niihin Kansallisteatterin lavalla niin paljon paneudutakaan. Tunnelma pysyi myönteisenä lähes koko improvisatorisen 1 h 40 min kestäneen show'n ajan. Huomion arvoista on, että käsiohjelmassa mainittu 1 h 15 min on vain viitteellinen kesto.
Vilpittömän ja avomielisen keskustelun lisäksi Ilta Esko Salmisen kanssa koostui parhaista paloista miehen teatterimatkan varrelta. Salminen kaivoi lavalla muistinsa kätköistä esimerkiksi Nummisuutareiden Esko-kaimansa häämonologin ja Kuningas Learin monologin tyttärensä kuolemasta.
Yksinpuhelut esittelivät hyvin Salmisen muuntautumiskykyä ylitsepursuavista hupirooleista aina melankolisiin ja synkkiin suorituksiin. Ja kohta lavalla olikin taas 73-vuotias kolmen aikuisen lapsen isä.
Kuningas Lear. Kuva: Leena Klemelä
Vaikka Salmisen näyttelijäntaidot eivät jääneetkään illan aikana huomaamatta, oli Ilta Esko Salmisen kanssa minulle ristiriitainen tapaus. 27-vuotiaana koin itseni aivan liian nuoreksi ollakseni millään tavoin esityksen kohdeyleisöä.
Valtaosa Salmisen monologeista oli kaikessa taitavuudessaan minulle tuiki tuntemattomia, eikä niistä irrallisina paloina oikein uskaltanut innostuakaan. Samalla tavoin Salmisen elämän laajamittainen käsittelykään ei tarjonnut nuorelle aikuiselle juuri tarttumapintaa.
Koin lähes koko esityksen ajan, etten ikäni vuoksi saanut show'sta irti sitä, mitä oli irti saatavissa.
Tämä kokemus korostui erityisesti, kun Esko Salminen mietiskeli uransa alkuvaiheita ja totesi – nykyään varmasti monin verroin enemmän maailmaa nähneenä – olleensa parikymppisenä vielä aivan kakara. Kommentti oli sinänsä ymmärrettävä eikä loukannut minua, mutta se alleviivasi, kuinka iltama oli tarkoitettu lähinnä minua iäkkäämmille, Salmisen uraa kauan seuranneille teatteriharrastajille.
Ja miksipä ei näin olisi – Kansallisteatterin katsomo oli silmin nähden ääriään myöten täynnä, ja ilta päättyi seisoviin suosionosoituksiin.
