Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 19.05.2020

Erinin odotettu paluu -uusi single julkaistaan tällä viikolla

Valovoimainen Erin julkaisee uutta musiikkia lähes neljän vuoden tauon jälkeen.

 

Erinin itsensä säveltämä ja sanoittama sekä Jukka Immosen ja RZY:n tuottama single Yhtenä sunnuntaina ilmestyy perjantaina 22. toukokuuta. Biisi on tarina eräästä kauniista hetkestä, jolloin kappaleen kertoja joutuu myöntymään elämän edessä.

 

Kuvassa on Erin ja hän katsoo alaspäin. Hänellä on päällään punainen mekko.

Kuva: Warner Music Finland

 

-Se kertoo siitä hetkestä, kun tajuaa ihmisyydestä jotain oleellista ja huomaa pohtivansa kumpaa katuisi kuolinvuoteellaan enemmän - sitä että toimisi vai sitä että ei toimisi. Aiemmin itsestäänselvä asia ei enää olekaan sitä. Järjen, vastuun ja moraalin monimutkaiset kiemurat saavat jäädä taka-alalle: tässä biisissä pääosassa ovat tunteet ja niiden vaaliminen, edes yhtenä sunnuntaina, Erin sanoo.

Uuden singlen julkaisun kunniaksi Erin nähdään perjantaina 22.5. Akustisesti-livestream-keikalla. Katseluoikeudet keikalle ovat nyt myynnissä alkaen hintaan 9,90€ osoitteessa www.ticketmaster.fi/erin.

Persoonallisesta äänestään ja koskettavista tulkinnoistaan tunnetun Erinin ensimmäinen sooloalbumi Hunningolla julkaistiin 2011 ja levy on ylittänyt moninkertaisen platinan rajan yli 80 000 kappaleen myynnillä. Albumilta jäivät elämään jättihitit Vanha nainen hunningolla, Popeda, Vanha sydän ja On elämä laina. Erinin toiselta pitkäsoitolta, tuplaplatinarajan ylittäneeltä levyltä Sä osaat! muistetaan muun muassa hittisinkku Ei taida tietää tyttö, joka valittiin vuonna 2014 Suomen musiikkikustantajat ry:n vuoden biisiksi. Erinin edellinen pitkäsoitto, muun muassa singlen Kohta hänen sisältänyt Seliseli ilmestyi 2016. Syksyllä 2019 Erin oli toista kertaa mukana supersuositussa Vain Elämää -ohjelmassa.