Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 17.06.2025

Ensimmäinen mustan naisohjaajan pitkä elokuva tuotantoon – Elokuvasäätiöltä yli 4,1 miljoonaa euroa tukea kesäkuussa

Suomen elokuvasäätiön tuotantotukea sai 16 hanketta, joiden joukossa on ensimmäinen mustan naisohjaajan pitkä fiktioelokuva Suomessa, Halima. Elokuvateattereita viidellä eri paikkakunnalla sai laitehankinta- ja kunnostustukea.

Kuvassa on Naima Mohamud on puolivartalokuvassa. Hänellä on tumma ihoja hänellä on musta ja vaaleakuvioinen huivi kiedottuna pään päälle. Hänellä on musta ja läpinäkyvähihainen pusero paällään. Tausta on tumma.

Naima Mohamud. Kuva: Janet Ylinikka

 

Elokuvasäätiön hallitus teki kesäkuun ensimmäisessä päätöskokouksessa 287 päätöstä ja myönsi tukea 4 130 200 euroa käsikirjoittamiseen, tuotantoon, elokuvateattereille sekä markkinointiin ja levitykseen.

Käsikirjoitusapurahoissa ja tuotannon tuissa hakemusmäärät ovat olleet kasvussa. Koska elokuvasäätiön tukivaroja on leikattu, läpimenoprosentit näissä tuissa ovat alhaiset, 15–23 %.

It’s Alive Films sai tuotantotuen pitkälle fiktioelokuvalle Halima, jonka käsikirjoittaa ja ohjaa Naima Mohamud. Kyseessä on ensimmäinen mustan naisohjaajan pitkä fiktioelokuva Suomessa. 1990-luvun Suomeen sijoittuva elokuva kertoo 10-vuotiaasta somalitytöstä, joka rakastaa tanssia, popmusiikkia ja Leonardo DiCapriota. Elokuva käsittelee ystävyyden, kulttuuri-identiteetin ja sietokyvyn teemoja.

Halima on aiemmin saanut elokuvasäätiön kehittämistukea, ja viime elokuussa se palkittiin Haugesundin New Nordic Films -marketin parhaana pitchauksena. Elokuvan tuottajia ovat Anita Hyppönen, Jani Pösö ja Hannu Aukia.

Kaikkineen tuotantotukea sai 16 hanketta yhteensä 2 168 000 euron arvosta. Hankkeista seitsemän on dokumenttielokuvia ja kaksi dokumenttisarjoja, neljä lyhytelokuvia, joista yksi on animaatio, ja kolme pitkiä fiktioelokuvia, joista yksi on suunnattu lapsille. Peräti kuusi elokuvista on vähemmistöyhteistuotantoja: neljä dokumenttielokuvaa ja kaksi pitkää fiktiota.

”Suomalaiset tuotantoyhtiöt kehittävät ilahduttavasti kansainvälisiä yhteistyö- ja yhteistuotantoverkostojaan, mikä on tärkeää alan taloudellisen ja sisällöllisen kasvun kannalta. Kunnianhimoisille vähemmistöyhteistuotannoille haettavien tuotantotukien määrä on kasvanut samaan aikaan, kun tukivarat tähänkin tukimuotoon ovat laskeneet”, tuotantojohtaja Matti Paunio toteaa.

Kaikki tukipäätökset: https://www.ses.fi/tuenhakijalle/tukipaatokset/#/feed