Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 19.01.2023

Emma Teatterin kesäkomedia on hervoton ja vaarallinen Vares

Turun Kaupunginteatterin ja Emma Teatterin yhteinen kesädekkari tuo kesäiltaan naurun lisäksi kuumottavaa jännitystä. Mikko Koukin ohjauksessa Vareksen roolissa nähdään Kari-Pekka Toivonen. Ensi-ilta Naantalin Emma Teatterissa 1.6.2023.

Kuvassa Kari Toivonen seisomassa tummalla taustalla ja oikealla on punaista seinää sekä kolme vanhanaikaista katulamppua.

 

Ensi kesänä Naantalin Emma teatterissa sukelletaan turkulaisen alamaailman syövereihin, kun yksityisetsivä Jussi Vares lähtee selvittämään katoamistapausta. Kesäisessä Turussa Vares joutuu ottamaan mittaa vanhasta totuudesta, jonka mukaan rakkaus on pahinta huumetta. Sitä lajia, joka tekee hulluiksi ihan järkevätkin ihmiset…

Esitys perustuu Reijo Mäen teokseen Vares, Kolmijalkainen mies. Teksti taipuu Satu Rasilan sovituksena viihdyttäväksi kesädekkariksi, jossa näyttämöllä naurattavat ihmissuhdekiemurat, kummalliset hämärähommat ja erikoiset kriminaalit. Esityksen ohjaa Mikko Kouki.

Vareksen nimiroolissa nähdään näyttelijä Kari-Pekka Toivonen, joka saapasteli yksityisetsivänä Emma Teatterin lavalla edellisen kerran vuonna 2008. Toivonen myös ohjasi Vares & nuoruustango -esityksen Emmaan kesällä 2011. Hänen kanssaan yleisöä viihdyttävät kesädekkarin lukuisissa rooleissa esiintyvät Miska Kaukonen, Kaisa Leppänen ja Tom Petäjä.
 
Uutuutena Emmassa lohkohinnoittelu

Kesällä 2023 Emma Teatterin katetussa ulkoilmakatsomossa siirrytään lohkohinnoitteluun, eli yleisö voi jatkossa itse vaikuttaa lippunsa hintaan. Katsomo on jaettu lipun hintojen osalta kolmeen lohkoon. Siirtymää vauhdittivat Turun Kaupunginteatterin saamat hyvät kokemukset lohkohinnoittelusta ja halu tarjota valinnanvaraa lippujen ostajille.

Kesädekkari Vares

Esitykset Emma Teatterissa Kailon saaressa 1.6.-12.8.2023.
Tuotanto Turun Kaupunginteatteri ja Emma Teatteri.