Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 01.06.2020

Emma Jääskeläisen teoskokonaisuus Kiasman aulaan

Vuonna 2018 käynnistynyt Kiasma Commission by Kordelin on suomalaisen nykytaiteen uusi tuotanto- ja tukimalli. Sarjan kolmas taiteilija on Emma Jääskeläinen, jonka uusi teoskokonaisuus nähdään, kun Kiasma avautuu 2. kesäkuuta.

 Kuvassa on Emma Jääskeläisen kiviteoksia, joissa on navat.

Heavy Pick, 2020. Kuva Kansallisgalleria/Petri Virtanen

 

Isoveljen sormenpäät kovettuivat kitaransoiton harjoittelusta. Tästä muistosta sai alkunsa suuri ja pullea käsi, joka lepää seinän vierellä, kertoo Emma Jääskeläinen teoksestaan Heavy Pick.

”Emma Jääskeläisen veistoskokonaisuus tarjoaa visuaalisen ja leikkisän mielikuvitusmatkan museon ikoniseen aulaan. Kuvanveistäjänä Jääskeläistä luonnehtii tarinallisuus ja hykerryttävä sensitiivisyys muistoja pulppuavia materiaaleja kohtaan. Hän ei ota kuvanveiston jähmeää historiaa painolastina, vaan keventää sen omakohtaisen tunnistettavuuden, lähestyttävyyden ja ilkamoivan osallisuuden kautta”, Kiasman johtaja Leevi Haapala perustelee taiteilijavalintaa.

Emma Jääskeläinen (s. 1988 Espoo) työskentelee pääosin veistäen. Teoksissa on lempeää huumoria. Materiaalien valintaa ohjaavat voimakkaat mielikuvat. Travertiiniin uppoaa koneen terä kuin juustoon ja ruusumarmori tuo mieleen rasvaisen makkaran. Purukumi, korvatulpat, lippalakki, kuivatut hedelmät ovat teosten materiaalia kiven ohella.

Emma Jääskeläisen teos Proper Omelette on veistosperhe, jonka osat levittäytyvät Kiasman ala-aulaan ja toisen kerroksen parvelle. Teokseen kuuluu kaksi kiviveistosta, tekstiiliteos sekä pronssiveistos. Veistosten lähtökohtana ovat ihmiskeho ja sen muistiin tallentuneet tuntemukset. Kehon väsyminen, hikoilu ja jomotukset liittyvät myös kuvanveistäjän työhön. Teoksesta löytyy yhteyksiä taiteilijalle läheisiin ihmisiin sekä pieniin arkisiin esineisiin. Nimi Proper Omelette viittaa munakkaaseen. Taiteilijan mukaan siihen sisältyy ajatus syntymästä, kypsymisestä ja hyvinkin erilaisten asioiden yhteen kasautumisesta.

Teoskokonaisuus liitetään osaksi Kiasman / Kansallisgallerian kokoelmaa.

Emma Jääskeläinen valmistui Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2018. Viimeksi Jääskeläisen teoksia on ollut esillä Rauma Triennalessa 2019 sekä Vanhan Raatihuoneen galleriassa Turussa ja HAM-galleriassa 2018. Hän on työskennellyt residensseissä mm. Dublinissa ja Berliinissä.

Kiasma Commission by Kordelin -sarjan kolmannen taiteilijan valintaa osallistui Kiasman asiantuntijoiden lisäksi lontoolaisen Whitechapelin pääkuraattori Lydia Yee. Sarjan kaksi edellistä taiteilijaa olivat Maija Luutonen ja Alma Heikkilä. Projektin on kuratoinut Satu Oksanen.

Emma Jääskeläinen
Proper Omelette
2.6. - 22.11.2020  

Samaan aikaan avautuu Hullu rakkaus, Seppo Fräntin kokoelma Kiasmassa. Ohjelmistossa jatkavat Liisa Lounilan Katvealue (2. krs), Sääennuste tulevaisuudelle (4. krs) ja Ed Atkinsin White Slime (5. krs).