Musiikkituottajien hallitus on päättänyt jakaa kolme Erikois-Emmaa ja kaksi Kultaista Emmaa, joiden saajat on nyt julkistettu. Arvostetut palkinnot menevät Risto Hemmille, Asko Kalloselle, Kaija Koolle, Juhani Merimaalle ja Kari Närvälle. Palkinnot luovutetaan saajilleen lauantaina 7. maaliskuuta Espoo Metro Areenalla järjestettävässä Emma Gaalassa.
Jo 43. kertaa vietettävää Emma Gaalaa juhlitaan liveyleisön kanssa Espoo Metro Areenalla lauantaina 7. maaliskuuta. Tuttuun tapaan gaalassa palkitaan edellisen vuoden aikana musiikkialalla ansioituneita artisteja, musiikintekijöitä ja muita ammattilaisia. Edellisen vuoden menestyjiä palkitaan yli kahdessakymmenessä eri kategoriassa, joiden voittajat selviävät gaalan aikana. Emma Gaalaa voi seurata sekä paikan päällä Espoo Metro Areenalla että suorana lähetyksenä Nelosella ja Ruudussa.

Kaija Koo. Kuva: Tero Ahonen
Ehdokaskategorioiden lisäksi Musiikkituottajien hallitus voi vuosittain päättää Erikois- ja Kultainen Emma -palkintojen jakamisesta. Erikois-Emma voidaan myöntää henkilölle, joka on tehnyt merkittävän uran äänitemusiikin saralla tai merkittävästi edesauttanut suomalaisen äänitealan kehitystä. Kultainen Emma on elämäntyöpalkinto, joka voidaan myöntää pitkästä ja menestyksekkäästä toiminnasta suomalaisen äänitealan hyväksi.
Tänä vuonna Erikois-Emmalla palkitaan Risto Hemmi, Kaija Koo ja Juhani Merimaa. Kultaisen Emman saavat Asko Kallonen ja Kari Närvä.
Palkittujen kommentit
– 46 vuotta musiikin luomisprosessin parissa on kulunut nopeasti. Olen saanut yhteistyössä satojen lahjakkaiden musiikintekijöiden kanssa toteuttaa syvää intohimoani musiikkia ja sen herättämiä tunteita kohtaan. Olen aina pyrkinyt siihen, että teknis-taiteellisesta toteutuksesta tulee musiikin sovituksen tärkeä osa – soundi, joka välittää kappaleen tunteen kuulijalle parhaalla mahdollisella tavalla. Unohdetaan mittarit. Säädetään, kunnes käsivarsien ihokarvatkin reagoivat, Risto Hemmi.
– Nöyränä otan vastaan Kultaisen Emman. Musiikki on ollut koko elämäni suuri rakkaus, ja olen saanut onnekkaasti työskennellä sen parissa yhdessä erityisten ihmisten kanssa. He ovat olleet sekä viisaita että lahjakkaita – ja joskus hullun rohkeita. Kiitos luottamuksesta – tämä tunnustus kuuluu heille kaikille, Asko Kallonen.

Asko Kallonen. Kuva: Asko Kallonen
– Tämä on ollut uskomaton ja tuulinen matka. Tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi. Saada vahva yhteys suomalaisiin. Saada rakentaa suomalaista kulttuuria. Olla mukana elämän tärkeimmissä hetkissä. Sain enemmän kuin koskaan olisin kuvitellut. Kiitän upeita ihmisiä, jotka kannustivat ja uskoivat minuun matkalla tähtiin. Matka jatkuu, ja tämä kunnianosoitus avaa latua uusiin seikkailuihin, Kaija Koo.
– Emma Gaala on alan tunnetuin ja näkyvin palkintogaala. On suuri kunnia tulla huomioiduksi tässä tapahtumassa. Olen otettu ja otan nöyrästi vastaan palkinnon, Juhani Merimaa
– Olipa mahtava yllätys. On hienoa liittyä mukaan Kultainen Emma -palkittujen joukkoon. Arvostan tätä suuresti, Kari Närvä.
Perustelut
Risto Hemmi (Erikois-Emma)
Pitkän uran Finnvoxin studiopäällikkönä ja johtajana tehnyt Risto Hemmi on yli 46-vuotisen uransa aikana äänittänyt ja miksannut yli 500 albumia, yhteistyökumppaneina ovat olleet mm. Anssi Tikanmäki, J. Karjalainen, Kaj Chydenius, Kerkko Koskinen, Nightwish, Rauli Badding Somerjoki, Topi Sorsakoski, Tuomari Nurmio, Ville Valo ja Värttinä. Hemmi tunnetaan musiikin teknologian taitajana, joka asettaa aina musiikin etusijalle. Myös Sibelius-Akatemian opettajana toimivan Hemmin työskentelyä kuvataan zenmäisen rauhalliseksi ja tarkaksi. Hemmi saa musiikin kuulostamaan juuri siltä, miltä sen tekijä on ajatellut.
Kaija Koo (Erikois-Emma)
Suomalaisen musiikin ikonisimpiin tulkitsijoihin kuuluva Kaija Koon vuonna 1993 ilmestynyt esikoisalbumi Tuulten viemää teki Kaija Koosta tähden. Levy pysyi listaykkösenä 14 viikkoa ja siitä tuli historiamme kaikkien aikojen seitsemänneksi myydyin albumi ja eniten myyty suomalaisen naislaulajan levy koskaan. Kaija Koo on julkaissut yhteensä 14 studioalbumia. Niitä on myyty yhteensä yli puoli miljoonaa kappaletta ja suoratoistokuunteluita on yli 200 miljoonaa. Vuoden naissolisti-Emman hän on voittanut kolmella eri vuosikymmenellä.

Juhani Merimaa. Kuva: Gramex Press / Ville Maija
Juhani Merimaa (Erikois-Emma)
Juhani Merimaa on maamme musiikkialan tunnetuimpia henkilöitä. Tavastian, Ankka- ja Ruisrockin vetäjänä Juhanilla on varmastikin Suomen ennätys järjestettyjen keikkojen ja konserttien määrässä. Urallaan Juhani on ennen kaikkea arvostanut mahdollisuutta tukea suomalaisyhtyeitä ja -artisteja heidän uransa alusta alkaen ja kokea parhaimmillaan heidän nousunsa kansakunnan tietoisuuteen ja historiaan.
Asko Kallonen (Kultainen Emma)
Asko Kallosen työpanoksella on ollut merkittävä vaikutus suomalaiseen musiikkialaan yli 30 vuoden ajan. Hän on työskennellyt levy-yhtiöiden tuotantopäällikkönä, ollut mukana perustamassa Helsinki Music Companya ja ollut mukana rakentamassa Suomen suosituimpien artistien musiikkiuria. Hänen luotsaamiaan artisteja ovat mm. Abreu, Aikakone, Behm, Chisu, Samuli Edelmann, HIM, Don Huonot, J. Karjalainen, Anssi Kela, Kaija Koo, Kirka, Kalle Lindroth & Ida Paul, Laura Närhi, Antti Tuisku, Jenni Vartiainen ja Arttu Wiskari. Askoa on luonnehdittu Euroopan parhaaksi työssään levy-yhtiön tuotantopäällikkönä.
Kari Närvä (Kultainen Emma)
Kari Närvä on musiikkialan monipuolinen vaikuttaja, joka on toiminut alalla lähes 50 vuoden ajan. Hän aloitti 17-vuotiaana levykaupassa kesäapulaisena ja eteni myöhemmin myymäläpäälliköksi sekä merkittäviin tehtäviin BMG:llä ja Sonylla, josta hän jäi eläkkeelle yli 30 vuoden palveluksen jälkeen. Kari on kokenut musiikkialan muutoksen c-kaseteista suoratoistoon ja vastannut muun muassa levyjen myynnistä, uudelleenjulkaisuista ja musiikkioikeuksien lisensioinnista.
