Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 20.12.2022

Emilia Mäki Helsingin Musiikkitalon toimitusjohtajaksi

Helsingin Musiikkitalo Oy:n hallitus on valinnut Emilia Mäen palveluyhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi.

 

Kuvassa on Mirja Mäen kasvokuva ja hänellä on vaaleat hiukset sekä sinikukkainen Marimekon Unikko-kuvioinen paita päällään.

Kuva: Mirja Hussain/Etelä-Suomen Sanomat

 

Mäki on toiminut aiemmin Tapahtumayhtiö KOKO Lahti Oy:n toimitusjohtajana. Yhtiön brändeihin kuuluvat muun muassa Lahden Sibeliustalo, Lahden Messut ja Lahden Konserttitalo. Mäki on koulutukseltaan MBA ja aloittaa uudessa tehtävässään maaliskuun 2023 lopulla.

Musiikkitalon hallituksen puheenjohtaja Ville Vilen on tyytyväinen valintaan: ”Musiikkitalo saa Emiliasta ammattitaitoisen ja visionäärisen vetäjän. Mahdollisuuksien tunnistaminen, niihin tarttuminen ja toimintojen jatkuva kehittäminen ovat erityisen tärkeitä talon kilpailukyvyn ylläpitämisessä.”

”Helsingin Musiikkitalo on Suomen johtava kulttuuritalo. On kunnia päästä johtamaan Musiikkitaloa, joka tulevaisuudessakin haluaa olla luomassa ja mahdollistamassa uusia kulttuuri- ja tapahtumailmiöitä”, sanoo Emilia Mäki.

Musiikkitalon palveluyhtiötä vuodesta 2016 johtanut Pekka Kauranen jää eläkkeelle.