Anna Krogeruksen Savonia-palkittu näytelmä, Kuin ensimmäistä päivää, saa ensi-iltansa torstaina 30. elokuuta klo 19.00, Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä.
Ajankohtainen näytelmä vanhustenhoidosta ja resurssipulasta on herättänyt jo ennen ensi-iltaa suurta kiinnostusta, ja syyskauden lipuista on varattu jo yli 70 prosenttia.
Kysynnän vuoksi syyskaudelle on lisätty jo yksi uusi esityspäivä, torstai 22.11. klo 19.
Kuin ensimmäistä päivää tarjoaa raikkaan ja koskettavan näkökulman vanhuspalvelulakia ja hoitajaresursseja käsittelevään ajankohtaiseen keskusteluun. Se on nauruun ja kyyneliin asti liikuttava, syvästi inhimillinen kuvaus hoitoalan resursseista, pätkätöistä, ennakkoluuloista ja tehokkuuspakosta.
Näytelmän ohjauksesta vastaa Marika Vapaavuori. Keskushenkilöä, monenlaisten vaatimusten ristipaineessa sinnittelevää 50-vuotiasta perushoitajaa, näyttelee Marjut Sariola. Lepolan hoitokodin vanhimman asukin roolia tähdittää 80-vuotias teatterineuvos, Eila Roine.
Hoitokodin henkilökuntana, asukkaina, siviilipalvelusmiehinä ja maahanmuuttajina nähdään Kirsimarja Järvinen, Elisa Piispanen, Matti Leino, Esa Latva-Äijö, Ville Majamaa, Arttu Ratinen, Aliisa Pulkkinen, Inkeri Mertanen, Markku Thure, Kake Aunesneva, Mikko Hänninen, Ahmed Issa ja Piita Pesä / Ukko-Ilmari Majamaa.
Kuin ensimmäistä päivää. Kuvassa: Eila Roine ja Marjut Sariola.
Kuvaaja: Harri Hinkka