Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 10.10.2019

”Ei kenenkään pitäis pelätä omaa kotia” - Wil avaa uutuuskappaleen musiikkivideolla omaa lapsuuttaan

Rap-artisti Wil haluaa kertoa tarinan siitä, millaista on kasvaa kotona, jossa ei ole kaikki hyvin. Vaikeista kotioloista kertova Täydellistä elämää -musiikkivideo on toteutettu yhteistyössä SOS-Lapsikylän kanssa.

 

 

 

Kuvassa on räppäri Wil ja viisi muuta nuorta henkilöä. Näistä oikealla on nuori nainen, muut ovat nuoria miehiä.  Kolmella miehistä on mustat nahkatakit päälla ja kahdella valkoiset t-paidat. Naisella on pitkät, tummat hiukset ja valkoinen t-paita päällä. Vasemmassa reunassa oleva nuori mies istuu punaisessa nojatuolissa.  Muuten kuva on musta-valkoinen.

Kuva: Sony Music

 

Wilin nuoruutta värittivät levottomat kotiolot ja perheväkivalta. Nuori artistinalku tottui kulkemaan kaikkialle itseään suuremman repun kanssa, johon pakkasi vaihtovaatteet ja yöpymiskamat, sillä koskaan ei tiennyt pystyikö kotiin menemään yöksi. Wil on kirjoittanut Täydellistä elämää -kappaleen lukemattomia kertoja, mutta pystyi julkaisemaan kappaleen vasta nyt. Kappale tarjoaa nuoren rehellisen näkökulman siitä, miten turvaton koti vaikuttaa nuoren tunteisiin ja oloon.

Kappaleen musiikkivideo on toteutettu yhteistyössä SOS-Lapsikylän kanssa, ja videolla halutaan nostaa esille eritoten nuorten kohtaamia vaikeuksia. Suomessa joka kymmenes lapsi tai nuori on joutunut todistamaan perheenjäsenten välistä fyysistä väkivaltaa. Henkistä väkivaltaa on nähnyt tai kuullut jopa joka viides.

 

 

“Perheväkivalta on lapselle traumaattinen kokemus myös siinä tilanteessa, jossa lapsi ei ole väkivallan suoranainen kohde. Lapsella on oikeus turvalliseen kotiin ja turvallisiin vanhempiin”, SOS-Lapsikylän kehitysjohtaja Kati Palsanen sanoo.

”Jos yksikin samantyyppisessä tilanteessa oleva nuori löytää tästä biisistä samastumispintaa ja toivoa siitä, että tällaisesta voi päästä eteenpäin, se on minulle tärkeintä”, Wil kertoo.

Suomessa lasten ja nuorten kiireelliset sijoitukset oman kodin ulkopuolelle kasvoivat vuonna 2018 seitsemän prosenttia. Ikävuosittain tarkasteltaessa kiireellisesti sijoitettiin eniten 16-vuotiaita. Kaikkiaan kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna 18 544 lasta ja nuorta vuoden 2018 aikana.