Pikkupoikana äitinsä menettänyt seitsemänkymppinen pohtii, voiko mikään täyttää äidin jättämää aukkoa? Eero Huovisen teokseen perustuva Äitiä ikävä saa ensi-iltansa 29. lokakuuta Seinäjoen kaupunginteatterissa.
Esa Ahonen Eero Huovisen roolissa. Kuva: Seinäjoen kaupunginteatteri
Elissa-salissa harjoitellaan Eero Huovisen teokseen perustuvaa Äitiä ikävä –näytelmää. Yhteinen henki näyttämöllä on käsin kosketeltavan tunteikas.
- Se, mitä Huovisen teksti ruokkii, on tosi kaunista. Olemme syvästi inhimillisen ja samastuttavan äärellä. Jotain ikiaikaista on konkretisoitumassa näyttämölle enkä voi olla hehkuttamatta työryhmäämme, ohjaaja Pauliina Salonius sanoo.
Voiko äidin löytää uudelleen?
Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Äitiä ikävä on omaelämäkerrallinen muistelmateos, jossa Helsingin hiippakunnan emerituspiispa Eero Huovinen palaa lapsuutensa maisemiin ja 34-vuotiaana kuolleen äitinsä muistoon. Kaipauksen taival on pitkä. Nyt Huovinen on 78-vuotias ja hänellä on yhä äitiä ikävä.
Teoksen ja näytelmän pohjana ovat Huovisen vanhempien kirjeet, päiväkirjat ja perhealbumit, jotka olivat täynnä kuvauksia perheen iloista ja suruista.
Niiden äärelle käy ja muistikuvat kutsuu eloon näyttelijä Esa Ahonen, näytelmän Eero Huovinen. Ahosen mukaan Huovisen kieli ja näytelmän dramaturgia ovat runollista, aforismityylisen punnittua sanaa, minkä kanssa on hyvä askarrella.
- Sellaista psykologisfilosofisuskonnollisen yleisinhimillistä pohdintaa, jossa on koko elämä syntymästä kuolemaan. Samoja asioita, jotka pätevät monen ihmisen elämään. Ja onhan äiti tässä se keskeinen tekijä. Melkein kaikilla meillä on ollut oma äiti.
Ahosta liikuttaa se, miten Huovinen muistelmateoksen myötä ikään kuin täyttää lupauksen, jonka antoi äidilleen vuosikymmeniä sitten.
- Sairaalavuoteeseen joutunut Aili-äiti oli pyytänyt esikoistaan, Eeroa, kirjoittamaan hänelle kirjeen. Muut touhut olivat kuitenkin vieneet pikkupojan huomion ja kirje oli jäänyt tekemättä.
Kun äiti kuoli, suru mykisti Lauri-isän. Äidistä ei puhuttu, ja Eero ja hänen kaksi nuorempaa veljeään jäivät vastauksia vaille. Äiti haaleni surulliseksi kuvaksi olohuoneen seinälle, mutta tunteet ja ikävä jäivät kaihertamaan pinnan alle.
Minkälainen ihminen siinä voi kasvaa?, on Ahonen pohtinut lapsen kokemaa menetystä.
- Yhdeksänvuotias on vielä kovin pieni. Itse olin 40-vuotias, kun äitini kuoli ja silloinkin jäivät asiat kesken. Tuntuu, että olin vasta alkanut tuntea vanhempani ihmisinä. Unissani äiti ja isä ovat usein. Nykyään saatan havahtua toimiini, että ahaa, näinhän kotonakin tehtiin. Rakkautta ei kotoa puuttunut.
Lauri-isän kuoltua 1994 Eero Huovisen haltuunsa saaman perhearkiston kautta avautui uusi yhteys menneeseen ja alkoi aikamatka äidin luo. Samalla oli palattava myös koko elämän kestäneen kivun syntyhetkeen. Kirjeitä lukiessa muistot heräsivät eloon ja alkoi tutustuminen todelliseen äitiin. Rakentui kuva onnellisesta ja elämänmyönteisestä nuoresta naisesta, rakastavasta vaimosta ja äidistä, Aili Huovisesta, ja perheen yhteisistä hetkistä, luopumisesta – ja lähdön hetkestä.
Näytelmä on hieno tapa kuvata kaipuuta ja rakkautta
Huovinen antoi näytelmän tekijöille vapaat kädet. Hän on lukenut ja kommentoinut näytelmätekstiä sen eri vaiheissa ja myös nähnyt harjoitusvaiheessa kohtauksia esityksestä.
- Eero on kannustanut koko prosessin ajan. Käsikirjoitus on myös herätellyt uusia muistoja ja ajatuksia matkan varrella ja olen pyrkinyt toteuttamaan Eeron toiveita parhaani mukaan, Salonius kiittää.
Eero Huovisen mukaan näytelmä on hieno tapa kuvata kaipuuta ja rakkautta.
- Se tekee kokemukset eläviksi.
Ahosen mukaan näytelmän juttu on ilmaisun aitoudessa.
- Pyrimme välittämään pääosassa olevat asiat vilpittömästi ja pilaantumattomina katsojille, hän lupaa.
- Äitiä ikävä on täynnä toivoa ja rakkautta. Se jos mikä kannattelee tässä maailmantilanteessa. Niin kauan, kun on rakkautta, meillä on toivoa paremmasta huomisesta, Salonius sanoo.
Esa Ahosen rinnalla näytelmässä nähdään Inka Reyes Eero Huovisen rakkaana äitinä, Jussi Jätinvuori suruun uppoutuvana Lauri-isänä sekä Mia Vuorela isoäiti Helgan, Lauri Huovisen toisen puolison sekä sairaanhoitajan rooleissa. Näytelmän videoprojisioissa Eeroa ja hänen Matti- ja Sakari-veljiään lapsina esittävät Konsta Niemelä, Ilari Niemelä ja Viggo Anttonen.
Näytelmän on dramatisoinut ohjaaja Pauliina Salonius. Lavastuksen on suunnitellut Riku Suvitie, puvut Taija Jokilehto, äänisuunnittelusta ja sävellyksestä vastaa Riku Metsä-Ketelä, valosuunnittelu on Lauri Virkkalan, kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Aliina Ilosen. Videosuunnittelusta vastaavat Riku Suvitie sekä Pauliina Salonius, joka on myös ohjannut näytelmässä nähtävät videot.
Äitiä ikävä saa ensi-iltansa 29. lokakuuta Elissa-näyttämöllä, Seinäjoen kaupunginteatterissa.
